Yo! TUFF lahjoitti kulttuurituottaja Lauri Pihlmanille 300 euroa reissurahaa tulevaa Bostonin valloitusmatkaa varten. Haluttiin tukea erittäin siistiä prokkista: Laurin ja Akrobatikin yhteistä EP:tä. Lauri on…
Joulun alla, lauantaina 20.12.2014, vietetään Kulttuuriyhdistys TUFF!:n uuden Social Dance -klubin (SoDa) avajaisia Kauppakadulle elokuussa avatussa Social Housessa. Vanhan rytmimusiikin ja tanssin ympärille rakennettu klubi…
Ja miehet seurasivat perässä, kuten kuvasta saattaa havaita. TUFF! on järkännyt joka toinen kuukausi Näytön Paikka -nimistä klubia Ruman Pikku-Baarissa. Ideana on ollut poimia dekkien…
Jyväskylän Sepänaukiolla syntynyt ja sieltä Veturitallien alueelle laajentunut katukulttuuritapahtuma ExSpo toteutettiin jo viidettä kertaa 27. huhtikuuta 2014. Aurinkoinen sunnuntai houkutteli paikan päälle satoja hyväntuulisia juhlavieraita.…
Jokavuotinen fantasiailoittelu sai tänä vuonna avaruudellisia lähtökohtia, kun Lutakon tanssisalissa 22.3. järjestetyissä Space Jam -tanssijameissa nähtiin Mikrokosmos – minishowcasekilpailua ja Galaksin aidoimmat kaasupäät -battle. Mikrokosmos-skabassa…