Menu Close

JYROCK 2014

Jo kolme vuotta ennen kuin maailma oli kuullut minusta, se oli kuullut Jyrockista. Hurjaa. Kolmenkympin rajapinnalla liikkuva Suomen vanhin sisäfestari järjestettiin perinteen mukaisesti Ilokivessä 11.-12.4.…

Viisi vuotta katukulttuurin juhlaa

Jyväskylän Sepänaukiolla syntynyt ja sieltä Veturitallien alueelle laajentunut katukulttuuritapahtuma ExSpo toteutettiin jo viidettä kertaa 27. huhtikuuta 2014. Aurinkoinen sunnuntai houkutteli paikan päälle satoja hyväntuulisia juhlavieraita.…

LIVE: Laura Moisio @ Vakiopaine

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Laura Moisio mykisti loppuunmyydyn Vakiopaineen valloittavalla keikallaan 14. maaliskuuta. Illan aikana kuultiin runsaasti materiaalia Moision alkuvuodesta ilmestyneeltä, erinomaisen vastaanoton saaneelta debyyttialbumilta “Spiraali”. Ohessa lyhyt kaappaus…

Jyväskyläni – Rekami

Räppärinä Rekamina ja tuottajana LX-Beats -nimellä tunnettu Lauri Pihlman esitteli kotikaupunkinsa Jyväskylän viisi tärkeintä paikkaa. Pihlman vei meidät skeittaamaan 90-luvun lähiöpuistoon, Avaimen keikalle Lutakkoon, batlaamaan…