Menu Close

Elokuun musanosto

Musanostot are back! Tuffin kuukausittainen Musanosto-sarja nostaa jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä esiin huomionarvoista jyväskyläläistä musiikkia.

Will-Jam – Leijuu

Syksyisistä keleistä huolimatta elokuun alkupäivät tarjosivat melkoista kesäherkkua kansalle, kun viime aikoina tasaista tahtia singlejä pudotellut Will-Jam helli kuulijoiden korvia uudella kappaleellaan Leijuu. Vaikka kappaleen voi toki ajatella myös syksyiseksi fiilistelyksi, elokuu on sentään vielä kesäkuukausi ja onhan Leijuu nyt ennen kaikkea aivan ultimaattinen tunnari hämäriin mutta vielä lämpimiin kesäiltoihin.


Superletkeä, kitarariffejäkin sisältävä biitti on varmasti sanakirjassa sanan ’smoooth’ kohdalla. Se saa tanssijalan vipattamaan ja haaveilemaan tanssimisesta – noh, oikeastaan missä tahansa. Myös lyriikoissa liidetään Fenderillä ja matkataan melkeinpä maailman ympäri pehmeässä tuulessa, jonka suuntaan singlen kansikuvan kotkakin meitä vie: mennään kuuhun, Argentiinaan, Himalajalle, Atlantille. Moni voi toki löytää leijumiselle muitakin merkityksiä kuin fiilistelyn, mutta ne Will-Jam torppaa biisin loppupuolella – ”haluun leijuu ilman pilvee”.


Laskeutuminenkin käy hetkittäin mielessä, mutta hetki vielä leijutaan – kaikki muu ehtii hyvin odottaa. Leijuu on täydellinen esimerkki siitä, kuinka nuori JKL-sukupolvi tarjoilee parastaan.

Teksti: Alma Rinta-Pollari