Menu Close

Bgirl Ramona & Call Out Jam

Kuvat: Niina Nousiainen

Oli kesä 2015 ja musiikkitalon pihalla kuului koripallon pomputuksen pauke. Samaan aikaan sivummalla joku kokosi dj-laitteita ja muutama ihminen verrytteli läheisyydessä. Hetken päästä jamit olivat käynnissä. Bgirl Ramona oli yhdessä Yökoriksen pomon kanssa koonnut yhteen kesäpäivän, koripallon ja katutanssin.

”Tämä kaikki lähti vain spontaanista ideasta, joka vielä tänä päivänäkin kehittyy eteenpäin. Syksyllä 2016 mukaan tuli HHR09 ja keväällä yhteistyöhön mukaan saatiin jyväskyläläinen Kulttuuriyhdistys TUFF!, joka järjestää Jyväskylässä jameja yhteistyössä nuorisokahvila Walkersin ja Jyväskylän Nuorisotoimen kanssa. Jameissa on se helppo puoli, että niiden järjestämisestä ei aiheudu niin paljon kuluja kuin tanssikisojen järjestämisestä ja ne on helppo toteuttaa”, Ramona kertoo.

“Jameja on helppo toteuttaa pienemmälläkin budjetilla. Tällöin kannattaa muistaa, että aloittaa pienestä ja kasvattaa niitä pikkuhiljaa.”
-Bgirl Ramona

Mitä sitten tanssijamien, kuten Call Outtien, järjestäminen vaatii? Ramonan mielestä hyvät kokemukset syntyvät tanssijoille silloin, kun musiikki, äänentoisto ja venue ovat kunnossa. Paikalle saapuvat ihmiset luovat tunnelman ja sisällön jameille, joten järjestäjällä on myös iso vastuu koordinoida paikalle tanssijoita.

”Jamien ja tapahtumien järjestäminen lähtee suunnitelman, budjetin ja rahoituksen hankkimisesta. Tämän jälkeen aloitetaan toteuttamaan suunnitelmaa rahamäärällä, joka on saatu. Jameja on helppo toteuttaa pienemmälläkin budjetilla. Tällöin kannattaa muistaa, että aloittaa pienestä ja kasvattaa niitä pikkuhiljaa.”

Ramona kertoo, että jameista puhutaan silloin, kun tapahtumassa on hyvää musiikkia ja paljon ringittelyä sekä tanssia. Tanssitapahtumassa yleensä on myös skaboja, jotka nostavat tapahtuman järjestämisen hintaa, varsinkin, jos haluaa kutsua ulkomailta tuomareita ja DJ:tä.

DSC_2100

Bgirl:stä tapahtuman järjestäjäksi

Ramona on aloittanut tanssimisen yläasteella, mutta ei perinteisesti tanssikoulussa vaan hän matkusti Tampereelta Helsinkiin Kisikselle joka viikonloppu. Kisahallilta löytää treenaamasta monia ammattitanssijoita kuin harrastajiakin katutanssilajeien puolelta.

”Päästyäni Helsinkiin lukioon jatkoin treenaamista koulun ja kolmen työpaikan ohessa. Olen ollut aina kova tekemään töitä ja siksi etenin nopeasti tanssijana. Pärjäsin myös hyvin kisoissa. Lukion jälkeen loukkaannuin, joka sai minut pohtimaan jatkokouluttautumista ja kuntoutumista tanssin puolella. Päätin lähteä Åsaan kahdeksi vuodeksi.”

Tämä kannatti, sillä tanssijana kehittymisen lisäksi Ramona sai kokemusta tapahtumatuottannosta. Hän oli yhdessä opiskelukaverinsa kanssa järjestämässä SDK Sweden karsintoja, joka oli iso kahden päivän tapahtuma. Tämän lisäksi heidän luokkansa järjesti pienemmät jamit koulullaan Åsassa.

”Minulla on haave, että Call Out Jameista tulee konsepti, jota järjestää eri ihmiset eri paikkakunnilla. Jamien myötä voisi syntyä koko maan kattava verkosto jonka avulla olisi helppo järjestää jameja”, Ramona miettii.

Call Out Badaboom, eli kevään päätöstapahtuma, järjestetään 14.5. Mellunmäen korttelitalolla. Jyväskylän nuorisotoimi järjestää tapahtumaan ilmaisen bussikyydityksen Jyväskylästä. Tällä hetkellä on käynnissä Joukkorahoituskampanja Call Out tapahtuman hyväksi.

Linkki joukkorahoitukseen: https://mesenaatti.me/call-out-helsinki-final-boom/
Video Call Out Helsingistä: https://www.youtube.com/watch?v=A33gvBksC5I
Lisätietoa: https://www.facebook.com/events/1270022223011219/

DSC_2000