Menu Close

Helmikuun musanosto

Tuffin kuukausittainen Musanosto-sarja nostaa jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä esiin huomionarvoista jyväskyläläistä musiikkia.

Are – Niinku Me

Helmikuun kirpsakoiden pakkasten jälkeen lumikinosten alta alkoi paljastua jotakin tuttua: aurinkoa, lämpimämpiä kelejä, uusia koronarajoituksia ja tadaa – uutta Area! Viimeisimmästä soolojulkaisusta on kulunut jo aikaa: eeppinen Raaka ja Leikkaamaton -albumi tuli jo 2015, jonka jälkeen Are toki on tehnyt myös esimerkiksi levyn Krison kanssa sekä vieraillut erilaisilla julkaisuilla. Mutta uutta soolomusiikkia on jo ehditty odottaa, ja vaikka Rekami kertoikin Twitterissä hetki sitten, ettei tuleva albumi ole boom bappia, Niinku Me sitä kuitenkin eittämättä on.

Niinku Me -kappaleen biitissä on LX Beats ja Ruuben. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan: pää nyökkää, biitti jää mieleen ja on kaikessa yksinkertaisuudessaan sopivan simppeli Aren tykittelyn taustaksi. Niinku Me alkaa perinteisellä ”tiiät kuka oon”-tyylillä, you already know who it is. Ja niin me kaikki kyllä tässä tapauksessa tiedämmekin. Perinteisestä fleksausbiisistä ei ole kuitenkaan kyse, vaan lyriikoissa nimenomaan kehotetaan, ettei tehdä ”niinku me”. Lyriikat ovat Arelle tyypilliseen tapaan monipuolisia, usean kuuntelukerran kestäviä sekä ennen kaikkea lyriikka-analysoijan mieleen.

Lyriikoista löytyy itseironiaa ja omien sanomisten kyseenalaistamista kuulijan puhuttelemisen muodossa (”usko joka sana, enhän mä nyt liiottelis räpeissä”) sekä kritiikkiä esimerkiksi perinteisen rap-sanaston sukupuolirooleista: Are antaa ohjeita ”Young Hefenä” olemiseen, jonka tärkein sääntö on se, että ”miehet ovat neitejä ja neidit horoja”.  Vaikka Are itse räppää, ettei erota vittuilua arvostuksesta, kun hänen kohdallaan puhutaan laatu- boom bapista tai spittaamisen teknisyydestä, niin nyt on kyllä pakko jälleen kerran vain arvostaa.

Niinku Me todistaa, että Funk Days tosiaankin on ikuista. Mutta milloin niitä Funk Days -huppareita olisi taas tarjolla? Kun Kriso laukoo ”möhemmi”-tyylisiä letkautuksia vastaukseksi, olisiko Arella tarjota jotain konkreettisempaa?

Teksti: Alma Rinta-Pollari