Keski-Suomen kasvatit – Matti Nives

Marraskuussa 2005 Jyväskylän yliopiston kirjastossa 25-vuotias Matti Nives näppäilee kädet jännityksestä hikoillen puhelimeensa yhden suurimman idolinsa, jazzrumpali Teppo Mäkysen, numeron ja painaa vihreää luuria miettien “ei helvetti mitä tästäkin tulee”.

Nykyään Helsingissä asuva Nives pyörittää omaa We Jazz -yritystä, järjestää samannimistä festaria sekä juontaa Mäkysen kanssa Radio Helsingin Jazz kiinnostaa -ohjelmaa. Miehen nimi komeilee myös joulukuussa ilmestyneen DJ-kirjan selässä. Miten JYP:ssä junnuaikoinaan pelanneesta jääkiekkofanista kasvoi arvostettu jazzmies, menestynyt tapahtumajärjestäjä ja viestinnän ammattilainen? Tapasin Niveksen Helsingissä joulukuussa 2013 ja hän kertoi.

Nyt 34-vuotias Nives on asunut tähänastisesta elämästään suurimman osan Jyväskylässä, jonne hänen perheensä muutti äidin työn perässä Helsingistä Matin ollessa 5-vuotias.

Niveksen lapsuudessa isä kuunteli oopperaa vinyyliltä ja äiti vei poikaansa teatteriin, mutta muuten kulttuurikokemukset löytyivät jääkiekon parista.

“Pelasin 8-vuotiaasta 15-vuotiaaksi asti JYP:n junnuissa ja sitä ennen pihapeleissä. Elämä pyöri pitkälti sen ympärillä. Kävin katsomassa kaikki JYP:n pelit. Se määritti aika paljon koko kaupungin fiilistä.”

Lapsuuden teatterimuisto tiivistää hyvin Niveksen silloisen ajatusmaailman.

“Käytiin mutsin kanssa Jyväskylän kaupunginteatterissa katsomassa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -näytelmää. Kysyin mutsilta lätkämiehenä näytelmän alussa, että kuinka monta erää tätä on ja katsotaanko me ne kaikki.”

Musiikin pariin Nives päätyi keskittyneemmin vasta teini-iän kynnyksellä.

Musiikkimakua etsimässä

“Kuulin 90-luvun alkupuolella mun kouvolalaisen serkun luona vanhaa räppiä ja innostuin siitä. Räppibiisien samplejen kautta löysin myöhemmin jazzinkin. Tää on aika yleinen tarina mun ikäiselle tyypille, joka kuuntelee nykyään jazzia, soulia tai funkkia. Voi melkein suoraan sanoa, että se on kuunnellut nuorena Public Enemyä tai A Tribe Called Questiä ja niiden kautta päätynyt nykyiseen genreen”, Nives yleistää oman kokemuksensa.

Teini-ikäisen Niveksen musankuuntelua dominoivat kuitenkin vielä parin vuoden ajan hevibändit ja räppi. 15-vuotiaana hän löysi musiikkilehdet ja sukelsi niiden kautta syvemmälle musiikin tutkiskeluun.

“Luin kaikki musalehdet mitä Jyväskylään tuli. Metal Hammeritkin vähintään kerran läpi. Niistä opin myös englannin kielen. Soundista luin aina joka ikisen levyarvion ja artikkelin. Niiden perusteella mietin, mikä olisi kiinnostavaa musaa ja menin Fazer-musiikkiin tai Airon Musiikkiin kuuntelemaan”, Nives muistelee.

Miehen mieleen nousee yksi levykaupoissa ravaamisen tahdista kertova muisto.

“Suututettiin Forumin Free Record Shopin myyjä kun käytiin siellä vähän väliä kuuntelemassa levyjä. Mun kaveri meni kysymään, että voitko laittaa tän levyn pyörimään. Myyjä otti levyn kotelosta, laittoi sen pöydälle pyörimään ja kysyi onko se pyörinyt nyt tarpeeksi. Sen jälkeen me ei enää uskallettu mennä sinne koskaan.”

Myös kirjaston levyhyllyt tulivat rahattomalle nuorelle tutuiksi. Kuuntelun ohella Nives soitti kitaraa kaveriporukan punk-, hc- ja hevibändeissä. Hevin diggailu oli Niveksen mukaan kuitenkin hyvin pinnallista ja syvempi kiinnostus genreen puuttui.

Kirjastossa ja levykaupoissa ravatessa Niveksen musiikkamaku muovautui hiljalleen alternative rockin suuntaan. Jyväskylässä kuuluneilla radiokanavilla ei ollut juuri tarjottavaa teini-ikäiselle alternativen ystävälle, yksi mieleinen ohjelma löytyi.

“Radio Jyväskylän American Music Club oli ainut ohjelma, mitä kuuntelin radiosta. Siellä soi aika paljon altsurokkia. Sitä juonti sympaattisenkuuloinen amerikkalaismies, joka oli muuttanut Jyväskylään varmaan jonkun naisen perässä”, Nives muistelee ja toteaa perään, että musiikin kuuntelu ja etsiminen oli hyvin erilaista 90-luvun teineille verrattuna nykypäivään. Hän ei kuitenkaan romantisoi mennyttä.

“Olisi ihan mahtavaa olla nyt 14-vuotias: kuunnella Radio Helsinkiä ja Bassoa. Mennä Spotifyhyn ja olla että hemmetti soikoon, täällä on kaikki maailman musiikki.”

Spotifysta ja netin tietopankeista tuon tietämätömän teini-ikäinen Nives jatkoi musiikkilehtien tankkaamista. Kun lyseon lukion jälkeen koitti seuraavan siirron aika, hän valitsi helpoimmalle tuntuneen vaihtoehdon ja haki yliopistoon lukemaan englantia. Paikka aukesi Jyväskylästä ja Turusta.

Liian vanha dj:ksi?

21-vuotias Nives aloitti englannin opinnot Jyväskylän yliopistossa vuonna 2001. Yliopiston ensimmäiselle vuodelle sijoittuu ensimmäinen dj-keikka.

“Meillä oli englannin opiskelijoiden joulubileet. Järjestäjät kysyivät haluaako joku soittaa levyjä. Mulla oli kertynyt aika paljon cd:itä ja tarjouduin soittamaan. Soitin musaa, mistä tykkäsin ja jengi tuntui tykkäävän myös. En osannut ajatella sitä dj-toimintana, se oli vaan hauskanpitoa kavereiden kanssa. Soitin laidasta laitaan mitä himasta löytyi: Jurassic 5:a ja heti perään Black Sabbathia.”

Joulubileiden dj-keikkaa lukuunottamatta Niveksen ensimmäiset opiskeluvuodet kuluivat opiskellessa sekä bänditouhuissa. Jostain vinyylisoittimen itselleen haalinut opiskelija alkoi kuitenkin ostaa vinyylejä.

“Tajusin, että siinä formaatissa oli jotain hienompaa, enkä ostanut enää cd:itä. Pidin silloin 2000-luvun alussa uudesta alternative rockista ja -folkista – joka jossain vaiheessa nimettin jostain syystä indieksi – esimerkiksi Kings of Convenience -tyyppisestä meiningistä. Lisäksi kuuntelin paljon 90-luvun reppuräppiä.”

Samoihin aikoihin Nives osti myös ensimmäisen jazz-levynsä.

“Ostin Ilokiven kirpparilta Miles Davisin ‘Kind of Blue’ -levyn. En tiennyt siitä musasta mitään, mutta se kiinnosti tosi paljon. Olin kuullut jazz-sampleja räppibiiseissä.”

Vuonna 2004 Nives lähti vaihtoon Saksan Hampuriin. Suomeen palatessa mukana tuli iso pino vinyylejä, myös jazzia. Sama toistui Lontoon harjoittelun yhteydessä. Levyjen soittaminen kiinnosti, mutta Nives ajatteli olevansa liian vanha aloittamaan.

“Mietin, että soittaminen olisi pitänyt aloittaa joskus 10-vuotiaana. Sellasia ajatuksia mulla oli joskus 25-vuotiaana.”

Kunnes heinäkuussa 2005 Jazz Barissa, osana Jyväskylän Kesää järjestetyllä Dalindéon keikalla hän tajusi jotain.

“Dj Anna S soitti levyjä ennen keikkaa. Kuuntelin sen soittamista ja nautin siitä. Samalla kuitenkin ymmärsin, että ei tuo olekaan niin kaukana mun maailmasta. Anna S soitti paljon sellaista musaa, mistä olin itsekin innoissani ja jota multa löytyi hyllystä. Tajusin, että ei dj:n työ ole välttämättä mikään turntablism-juttu. Ei tarvitse opetella kymmentä vuotta tekniikkaa, että voin mennä jonnekin soittamaan. Sen keikan jälkeen aloin pyöritellä ajatusta omista dj-keikoista”, Nives kertoo.

Pakko tehdä itse

Ajatus pyöri ja kasvoi muun muassa Ilokiven Vinylo-klubeilla.

“Kävin usein Ilokivessä Vinylo-klubeilla. Vinylon jätkät nauravat mulle nykyään kun kerron miettineeni sillon, että nuo on niiiin siistejä tyyppejä. Niin cooleja, että en yksinkertaisesti vaan uskalla mennä puhumaan noille vaikka tekisi mieli.”

Nives epäilee, että rohkeuden puute oli kuitenkin loppupeleissä hyvä asia nykyisen uran kannalta.

“Jos olisin uskaltautunut puhumaan niille, olisin varmaan päätynyt soittamaan Vinylo-klubille, tyytynyt siihen ja tehnyt jonkun muun uran. Kun en päässyt, koska en edes yrittänyt, mun oli pakko tehdä oma klubi.”

Ajatus omasta klubista konkretisoitui yhdessä Ilokiven Kampus Kinossa hommia tehneen hyvän ystävän Valtteri “Vallu” Länsimiehen kanssa.

“Väännettiin Kampus Kinon nimestä puoli vitsillä Kampus Audio ja järkättiin klubi perjantaille. Ajatuksena oli, että jengi voisi tulla sinne luentojen jälkeen hengaamaan. Halusin opetella myös visuaalista puolta ja tein klubille julisteen. Muuten me ei jaksettu promota”.

Siihen aikaan Jylkkäriin (Jyväskylän ylioppilaslehti) musakolumneja kirjoittanut Nives ajatteli, että kaikki huomaisivat kaksikon uuden klubin, mutta miten kävikään.

“Ei se mennyt niin. Ensimmäiselle klubille tuli noin neljä ihmistä”.

Kaksikko ei lannistunut vaan tajusi virheensä.

“Ymmärrettiin, et totta kai näitä pitää promota. Promoiltiin vähän ja heti tuli enemmän porukkaa. Joissain illoissa oli ihan hyvin jengiä ja hyvä meno. Huomattiin, ettei sellaista tomintaa ollut liikaa Jyväskylässä.”

Jazziin hiljalleen hurahtanut Nives oli fiilistellyt Helsingissä Flow-festareilla Ricky-Tick Recordsin artisteja ja mietti miten saisi suosikkejaan Jyväskylään keikalle.

“Ilokiven kokeiluista innostuneena ajateltiin Vallun kanssa, että olisi kiva järjestää Flow-henkisiä klubeja Jyväskylässä. Livebändi ja visuaalit, vähän peruskaavaa kunnianhimoisempia keikkoja, mutta ei meillä ollut mitään hajua miten sellaisia järjestetään.”

Mistään mitään tietämättä Nives kuitenkin asteli Jazz Barin (nykyinen Poppari) omistajan Sami Salovaaran puheille ja ehdotti uutta klubikonseptia.

“Se oli hieman nihkeänä ja vastasi ‘en oikein tiedä, ei tää varmaan toimi’. Huomasin kuitenkin, että Teppo Mäkysen silloinen (2005) projekti Teddy Rok Seven oli tulossa keikalle Jazz Bariin ja ehdotin Samille, että voisin tulla niiden keikalle soittamaan levyjä ilmaiseksi”.

Ilmaiseen dj-keikkaan Salovaara suostui, mutta sanoi ehdoksi, että Niveksen piti soittaa vielä Mäkyselle ja varmistaa onko dj-keikka ok.

“Ajattelin, että ei jumalauta, sama tilanne kun Vinylon-tyyppien kanssa. Joudun soittamaan jollekin Teppo Mäkyselle, ylicoolille tyypille jota ihailen… hittovie”, Nives kertoo muistoonsa eläytyen.

Avautunut tilaisuus oli kuitenkin pakko käyttää ja jännityksestä hikoillen yliopiston kirjastossa Nives lopulta näppäili seuraavana päivänä Salovaaralta saadun numeron puhelimeensa ja soitti.

“Teppo sanoi, että hieno juttu, tule vaan soittamaan ja lupasi itsekin ottaa vähän levyjä mukaan. Ajattelin, että vau, nyt on kova meininki”, Nives kertoo ensipuhelustaan Mäkysen, nykyisen läheisen ystävänsä kanssa.

“Nyt kun tunnen Tepon, niin tajuan miten turhaan jännitin. Se oli jollain jazzliiton kiertueella, jossa ei tapahdu mitään niissä mestoissa. Jos joku tulee soittamaan levyjä niin se oli sillekin vaan kivaa vaihtelua”, Nives miettii kahdeksan vuotta myöhemmin.

Teddy Rokin keikkapäivä 1.12.2005 tuli ja Nives soitti levyjä yhdessä Mäkysen kanssa. Bändi veti paikan melkein täyteen ja tunnelma oli hyvä. Myös Jazz Barin Salovaara totesi dj-meiningin tuovan lisäarvoa, ehdottaen Nivekselle yhteistyötä. Niin sai alkunsa Niveksen ja Länsimiehen oma jazzklubi Somethin’ Else.

Puuhastelijasta ammattilaiseksi

“Me sanottiin mitä halutaan buukata ja tehtiin kaikki promootio. Kuvattiin myös sellasia nykymittapuulla vähän nolohkoja videoita, mitkä voi löytää YouTubesta hakusanalla ”Somethin’ else”.

Työnjako oli selvä. Länsimies teki visuaaleja ja kuvasi videoita. Nives suunnitteli julisteet, tiedotti, soitti levyjä ja haastatteli bändejä. Into korvasi taidot ja tuotti tulosta.

“Meillä oli Dalindèo heti ensimmäisellä klubilla. Jengiä tuli ja saatiin toiminta hyvin liikkeelle. Tavallaan oli pakko saada, koska ei olisi varmaan tullut toista mahdollisuutta”, Nives miettii.

“Pakko onnistua” -mentaliteetti on Nivekselle edelleen tuttu.

“Iso osa inspiraatiosta tulee vieläkin siitä, et on vaan pakko onnistua koko ajan. Esimerkiksi jos tuo We Jazz -festari ei onnistu niin mun firma on varmaankin konkurssissa”, Nives miettii.

“Se oli ihan sama silloin Jyväskylässä. Jazz Bar maksoi meille aluksi nimellisen korvauksen siitä että valittiin bändit ja hoidettiin promo, mutta pian todettiin, että osataan se homma. Ehdotettiin, että hoidetaan kaikki itse ja otetaan samalla riski. Sen jälkeen alettiin itse pyörittää sitä klubia kerran kuussa.”

Myös epäonnistumisia mahtui matkalle, kaksikon yrittäessä levittää Somethin’ Else -klubia Tampereelle.

“Buukattiin THE Five Corners Quintet Jyväskylään ja Tampereelle keikalle. Jyväskylässä meni hyvin, mutta Tampereen keikka toi mulle 1500 euron tappiot. Oli meillä tappiontakuita mitkä saatiin myöhemmin takaisin, mutta opiskelijalle se oli aika iso summa. Sellaista riskin rajoilla elämistä koko ajan. Ei ollu rahaa mihinkään, mutta piti kauheesti vaan tehdä. Otin myös muun muassa pankkilainaa ostaakseni teknarit”, Nives kertoo.

Klubien järjestämisen ohella myös Niveksen dj-ura sai nopeasti nostetta.

“Verkostoituminen jazz-piireissä oli tosi nopeaa. 2006 mä olin jo Edinburghissa soittamassa aika isolla klubilla. Homma eskaloitui ihan käsittämättömällä tavalla. Silloin oli niin naivi, että yritti vaan kaikkialle. Nykyään oon palannut siihen ‘ei saatana, en uskalla tuonne yrittää’ -ajatusmalliin. Ja se, että jengi seuraa tarkasti kaikkea mitä teet luo nykyään paineita. Ei ennen osannut ottaa paineita, kun ei tiennyt mitään oikeaa tai väärää tapaa tehdä, teki vaan ja vielä kaiken itse.”

Helsinki – Jyväskylä – Helsinki

Klubijärkkäilyn tiimellyksessä Nives oppi nopeasti myös taitavaksi kirjoittajaksi ja tiedottajaksi.

“Tiedottaminen oli palkinto siitä, että oli buukannut bändin, saanut varattua päivän Jazz Barista ja tehnyt grafiikan valmiiksi. Kun oli tiedottamisen aika, se kaikki oli jo tehty. Sai kertoa muille, että meillä on tällänen helvetin siisti keikka tulossa, tsekatkaas. Kirjoitin jo sillon paljon ja käytin aikaa oman persoonallisen tyylin hiomiseen”, Nives kertoo.

Myöhemmin muun muassa Ricky-Tick Recordsille ja Flow’lle viestintää tehnyt Nives pitää viestinnän osaamista yhtenä avaintekijänä uran aukeamiseen musiikin parissa. Muillekin Somethin’ Else -klubin parissa opituille taidoille löytyi kysyntää.

“Olin kuvitellut että Helsingissä on jo kaikkea; jos bändi haluaa tiedottaa niiden levystä niin se on todella helppoa. Tai jos ne haluaa jonkun klubin, niin ne vaan järkkää ja sinne tulee jengiä. Pian mulle selvisi, että kaikista niistä taidoista mitä harjoittelin Jyväskylässä oli pulaa täälläkin. Lopulta muutin takaisin tänne ja rupesin tekemään samoja juttuja työkseni, joita puuhastelin Jyväskylässä. En mä keksinyt mitään muutakaan mitä tekisin työkseni.”

Nyt Helsingissä viihtyvä, nelisen kertaa vuodessa Jyväskylässä äitinsä ja veljensä luona käyvä Nives on edelleen kiitollinen entiselle kotikaupungilleen opeistaan.

“Jyväskylässä oli tyhjiö kulttuuri- ja musiikkitapahtumissa, mikä piti täyttää. Musta tuntuu, että jos olisin muuttanut Helsinkiin tai Turkuun opiskelemaan, en olisi koskaan päätynyt tekemään musahommia. Olisi ollut niin paljon kovia klubeja minne mennä ja dj:tä, joita kuunnella. Ei olisi tarvinnut täyttää mitään tyhjiötä.”

Oman aikansa tyhjiötä täyttäneellä miehellä on terveisensä Jyväskylän nykyisille klubijärjestäjille.

“Kaikki ei voi sijoittua Helsinkiin. Jyväskylässä on hyvä pohja kaikenlaisella kulttuuritoiminnalle, siellä on paljon nuoria ja jengi vaihtuu usein, se on tosi hyvä. Toivottavasti jengi jaksaa järjestää. On tärkeää et siellä tapahtuu ja että JYP voittaa mestaruuden”, Nives toteaa nauraen ja lisää vielä: “Mikäänhän ei ois siistimpää kun et joku pyytäisi dj-keikalle Jyväskylään. Musta ois tosi kiva lähteä sinne keikalle. En tarvitse palkkaakaan jos matkat vaan maksetaan”.

Teksti: Daniel Pajunen

Keski-Suomen kasvatit -juttusarja esittelee Keski-Suomessa kasvaneita muualle muuttaneita kulttuurihahmoja.