Ghetto Party juhlii 10-vuotista taivaltaan, konseptin isä Marko Kainulainen taas menneitä vuosia: ”Olen yrittänyt ottaa vähän kypsemmän lähestymistavan.”
Tänä perjantaina Lutakko täyttyy taas paikallisten rap-artistien kermasta, kun Ghetto Party juhlii kymmenettä vuottaan ja 33. bileitään. Yleisöä viihdyttää mm. Joosu J:n, Aren ja Toistuvien Yllätyksien levyjulkkarikeikan lisäksi myös legendaarinen olarilais-kokoonpano Taakibörsta. Facebook-sivuillaan tapahtuma mainostaa alennusta, jos lipun ostajalla on näyttää hevos- tai juna-aiheinen tatuointi, joten rarea menoa kieltämättä siis jälleen kerran luvassa.
Viikonloppuna nähtävät artistit ovat kyllä kaikille suomihiphopin kenttään perehtyneille tuttuja, mutta kuka kumma on kaiken takana? Kuka on masinoinut tällaisen konseptin, joka vuosi toisensa jälkeen jaksaa vetää paikallista (ja ei-paikallista) räppikansaa yhteen? Istahdimme Ghetto Partyn luojan Marko Kainulaisen kanssa kahvikupposen ääreen Ylä-Ruthille ja lähdimme paneutumaan GP:n syntyyn.
Marko muutti Espoosta Jyväskylään opiskelemaan, kuten todella moni muukin tänne suuntaava. Vuosi oli 2007, ja lopulta kouraan lyödyt paperit tekivät miehestä yhteiskuntatieteiden maisterin. Nykyään Kainulainen valmentaa koripallojunnuja ja tekee toimittajan töitä.
Ja tietysti järjestää bileitä.
Alun perin hommat lähtivät käyntiin vuonna 2006 – täysin pystymetsästä. Oli kaveriporukka: Marko, kaverijengi Espoosta sekä pari helsinkiläistä frendiä. Ystäväporukka kävi paljon itse keikoilla (ja joi olutta, sillä ”siihen aikaan vielä juotiin”), mutta kyllästyi siihen, ettei varsinkaan Espoosta löytynyt kovinkaan laajaa tarjontaa tapahtumien saralla. Samaisen vuoden Roskildessa käytyään porukka sitten päätti laittaa pystyyn omat festarit.
“Varattiin sellainen Servin mökki tuolta Otaniemen Teekkarikylästä. Juomat haettiin Virosta ja pokena toimi Arttu Wiskari.”
Nuo bileet nimettiin Summer Jameiksi. Summer Jameja seurasi myös Winter Jamit, Spring Jamit ja vielä toisetkin Summer Jamit, joissa oli esiintymässä mm. Reilukerho. Seuraavaksi oli kuitenkin vuoro hieman pitkäaikaisemman klubin, ja niinpä helsinkiläisen Andorra-ravintolan Coronassa vuosina 2007-2009 järjestettiin Club Personaa, joka osui genrensä puolesta kuin sattumalta hyvään saumaan. Suomirap oli hieman alamaissa vuosituhannen alun Fintelligens-buumin jälkeen, eivätkä monet baarit suostuneet edes ottamaan suomihiphopia esityslistoilleen.
Kainulaisen porukalle se oli kuitenkin hyvä asia: artistit tarvitsivat keikkaa, eivätkä vaatineet valtavia summia vastineeksi. Lisäksi pitkäaikaisimmat suhteet esiintyjiin saivat alkunsa jo tuolloin, sillä pohja reilulle yhteistyölle oli helppo luoda. Jos keikoista tuli takkiin, Marko ja kumppanit maksoivat kaiken omasta pussistaan – toisin kuin huhujen mukaan jotkin muut järjestäjät tekivät. Tätä kautta alkoi syntyä hyviä kontakteja esiintyjiin.
Club Personan vielä pyöriessä vuonna 2009 Marko oli kuitenkin asunut jo kaksi vuotta Jyväskylässä. Omien sanojensa mukaan ”paikallisen toiminnan miehelle” yhtälö alkoi tuottaa ongelmia. Näin syntyi Ghetto Party –konsepti, joka eli vielä vuoden rinnakkain Club Personan kanssa.
“Kävelin vain kirjaimellisesti Rentukkaan sisään. Blaze (toim. huom. legendaarisen Lauri Lappalaisen aka Larren G:n tanssiklubi) oli mennyt kiinni juuri vuoden 2009 alussa, eikä Jyväskylässä ollut muistaakseni yhtä ainutta räppikeikkaa sen jälkeen ollut.”
Jo samana vuonna, toukokuun loppupuolella, järjestettiin ensimmäiset Ghetto Partyt. Esiintymässä oli mm. Are, Hannibal & Joku Roti Mafia, Tykopaatti ja DJ Massimo – tuttuja nimiä myös myöhemmistä Ghetto Partyista. Mukana ensimmäisissä bileissä oli myös EYO-kokoonpano jossa vaikuttivat DJ Yollu, Läskeistä Lokeista tunnettu MC Jouni sekä nykyisin radiojuontajana mainetta niittänyt Oku Luukkainen.
“Muistan, kun taannoin Bassoradiossa oli EYO:n levyarvostelu. Siinä sanottiin jotain tyyliin: ”levyä on ollut epäilemättä hauska tehdä, mutta sen kuuleminen on todella tuskaista”.
EYO:nkin keikka meni kuitenkin ilmeisesti hyvin, sillä ensimmäiset Ghetto Partyt johtivat seuraavin ja sitä seuraaviin bileisiin.
Ensimmäisen Ghetto Partyn tapahtumajuliste vuodelta 2009. Juliste: Jussi Karro.
Vaikeuksia ja voittoja
Ei ole tarkkaa tietoa siitä, onko Ghetto Party Suomen vanhin räppiklubi, mutta Ghetto Partyn järjestäjällekään ei nouse mieleen mitään toista klubia, joka olisi pyörinyt kymmentä vuotta – klubien elinaika tuntuu usein olevan vuoden pari.
Tapahtumajulisteita Ghetto Partyn Facebook-sivuilla selaillessa on aistittavissa selkeitä kultakausia: esimerkiksi vuonna 2011 tapahtumia on järjestetty peräti 11 Jyrockin Ghetto Party –lava mukaan lukien. Seuraavan vuoden helmikuussa järjestettyjen bileiden on kuitenkin ilmoitettu olevan ”viimeinen Ghetto Party”. No, ei tainnut olla.
“Olen kyllä vähintään omassa mielessä aina jokaisten huonommin menneiden bileiden jälkeen lopettanut koko klubin. Buukkaan artisteja joita itsekin tykkään nähdä, ja jos miettii, että yleisö maksaa sen 5 euroa sisään ja sitten tulee 500 euroa takkiin, niin miksen vain itse menisin johonkin ja maksaisi sitä vitosta? Joskus voi toki tulla voittoakin, mutta ei tämä tämmöisenä mitenkään hyvä bisnes ole: pitäisi kehittää liukuhihnahomma, joka taas ei ole minun tyyliäni ollenkaan.”
Pelkillä taloudellisilla motiiveilla ei Kainulaisen mukaan tapahtumien järjestämistä olisi jaksanut kymmentä vuotta tehdäkään, vaikka toki taukoa on välillä ollutkin.
Esimerkiksi maaliskuun lopulla vuonna 2011 järjestetyt Ghetto Partyt, joissa Super Janne oli esiintymässä, menivät hieman pieleen. Samaan aikaan Ilokivessä oli JYY:n (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan) ilmaiskeikka, joka veti väkeä – Ghetto Partyillä taas oli sillä kerralla vain noin 30-40 lipun ostanutta.
Pienessä kaupungissa keikkojen päällekkäisyyksien lisäksi myös monet muutkin ajoitukseen liittyvät seikat on otettava tapahtumien suunnittelussa huomioon.
“Samaisena vuonna toisten Ghetto Partyjen kanssa päällekkäin Suomen miesten maajoukkue pelasi jääkiekon MM-välierää, ja bileet menivät päin persettä – jengiä ei meinannut tulla ollenkaan. Kun paria kuukautta aikaisemmin suunnittelee tapahtumaa, harvemmin tulee mietittyä, että onkohan tässä päällekkäin nyt jotain MM-lätkää.”
“Pyrin myös aina pitämään bileet alkukuusta. Jengillä, joka tapahtumissa käy, ei vain usein ole rahaa tulla enää loppukuusta – tiedän sen omastakin kokemuksesta.”
Onneksi kymmeneen vuoteen on kuitenkin mahtunut paljon huippuhetkiäkin ja lukuisia syitä jatkaa toimintaa. Keikkapaikkojakin on kertynyt jo kiitettävä määrä – lähes kaikki Jyväskylän mahdolliset esiintymispaikat, kuten Rentukka, Musta Kynnys, Lutakko, Poppari ja Ilokivi.
“Ei toki Jyväskylässä kauheasti muita paikkoja olekaan, joissa voisin nähdä Ghetto Partya järjestettävän.”
Yksi mieleenpainuvimmista keikoista vuosien varrelta oli Asa Rentukassa ensimmäistä kertaa vuoden 2011 helmikuussa.
“Nykyään sellaista starstruck-fiilistä ei tule kovin herkästi, mutta tuolloin Asa oli kyllä sellainen idoli, se myönnettäköön. Asa vielä yöpyi meillä Kortepohjassa tuolloin, mikä oli aika siistiä – sen verran suuri innoittaja hän itselleni on ollut.”
“Myös Reilukerho 2013 GP-festareilla oli todella kova. Heidät oli vaikea saada esiintymään, mutta he ovat aina todella rentoja ja usein vielä tapahtuman jälkeenkin kysyvät, että miten meni. He olivat valmiita tulemaan vastaan, jos tuli takkiin.”
Huippuhetkiä muisteltaessa Kainulainen mainitsee myös Kemmurun Meiltä puuttuu kaikki –levyjulkkarit vuodelta 2010. Rentukka oli täpötäynnä ja ilta meni hyvin, vaikka bileitä olikin ollut lyhyen ajan sisään useammat.
Kemmuru Rentukassa 2010.
Lämpimiä ajatuksia saa myös Ruudolfin esiintyminen vuonna 2011. Ilta oli hieno, myi hyvin, ja yleisöä saapui monelta eri suunnalta – esimerkiksi yksi autolastillinen Kuopiosta. Ruudolf salakuljetti jonkun katsojista sisään, joku itki ja niin edelleen.
“Muistan myös, kun vuotta aiemmin Ruudolf oli esiintymässä Teflon Brothersien kanssa. He vetivät molemmat ensin keikat alaikäisille, ja illalla oli sitten toinen setti. Ruudolfia oli alaikäisten keikalla kuuntelemassa suuri joukko nuorta porukkaa – ehkä helluntalaisia, en osaa sanoa. Teflon Brothersien esiintyessä alkoikin sitten vähän korvat punottaa, Teflareiden sanoitukset kun olivat tuohon aikaan vähän erilaisempaa settiä kuin nykyään. Kun perheet alkoivat siirtyä pois lavan edestä, tuli kyllä pohdittua, että olenkohan nyt miettinyt tätä ihan loppuun asti.”
Ruudolf Popparissa 2010.
”Katsotaan sitten taas bileiden jälkeen, että mikä meininki”
Ghetto Partyt ovat aina vetäneet kaikenikäistä porukkaa. Toki hiphop on nuorisomusiikkia, mutta se yhdistää yli sukupolvirajojen: edelleen bileissä käy niin Taakibörstaa jo alkuaikoina kuunnellutta porukkaa kuin uudempienkin sukupolvien tekijöitä ja kuuntelijoita.
Usein Ghetto Partyissa vahvasti edustettuna on ollut paikallinen tekijyys, sillä melkeinpä kaikissa Ghetto Partyissa esiintymässä on ollut paikallisia artisteja. Vasta viime aikoina Kainulainen kuitenkin mainitsee ottaneensa paikallisuuden vaalimisen asiakseen – onhan nyt järjestettävilläkin GP 10v –synttäreillä kaikki esiintyjät Taakibörstaa lukuun ottamatta paikallisia. Paikallista osaamista löytyy, ja sitä myös halutaan kuulla. Marginaaligenren musiikista puhuttaessa esiin nouse usein kuitenkin keskustelu esiintymistilaisuuksien vähyydestä, mihin Ghetto Party osaltaan on kuitenkin ollut tuomassa helpotusta.
Nykyistä paikallista osaamista ehdittiin kuulla jo muutaman viikon takaisessa Ghetto Party 10v Comebäk-tapahtumassa Popparissa. Bileet vetivät hyvin porukkaa, vaikka järjestäjän stressi onkin aina läsnä.
“Aina ennen tapahtumaa stressaa, ei siitä pääse eroon. Tuolloinkin kävin aamulla salilla ja sitten vielä Laajavuoren kylpylässä ja yritin ottaa chillisti. Vielä muutama vuosi sitten olisin varmaan juonut pari päivää bisseä ja lopputulos olisi sitten itse päivänä ollut mitä on. Olen yrittänyt ottaa vähän kypsemmän lähestymistavan.”
Popparissa ensimmäistä kertaa Ghetto Partyilla esiintymässä oli Pandemoniumista, Rehtorista, Hokkenheimista ja Vapaasta radikaalista koostuva Kerhokerho, jonka Marko oli bongannut aiemmin The Localin She’s Rap –tapahtumasta.
“Silloin en ollut vielä päättänyt, pidänkö uusia bileitä. Localissa Kerhokerho kuitenkin vakuutti, ja huomasin katselevani esiintyjiä seuraaviin bileisiin. Ghetto Partyillahan ei aiemmin naisia ole ollutkaan esiintymässä, vaikka muissa järjestämissäni tapahtumissa onkin ollut esimerkiksi Tiia Karoliina ja Rauhatäti räppäämässä.”
Muista uudemmista paikallisista tekijöistä puhuttaessa Kainulainen nostaa esille Bosswellin, jota hän ei kuitenkaan ennen liveshown näkemistä kunnolla uskalla buukata. Selkeästi jotain uutta tässäkin kokoonpanossa Markon mukaan on. Helppoa uusilla tekijöillä ei varmasti nykyaikana tosin ole:
“Aiemmin kun tuli joku hittibiisi, sitä kuunneltiin vuosi – nyt jengi laittaa musavideon tuonne, ja kuluu ehkä viikko, sitten pysähtyy katselu- ja kuuntelukerrat kuin seinään.”
Konkreettinen esimerkki musiikkibisneksen kiihtyneestä tahdista oli kohtaaminen viimekesäisessä katukoristapahtumassa Turussa, jossa DJ tarjosi Kainulaiselle mahdollisuutta soittaa jonkun biisin. Marko soitti Gettomasan – kotikylän pojan – Lössin.
” -No täähän on sikavanha, eihän kukaan kuuntele tätä enää. Ja se biisi oli silloin siis noin kolme kuukautta vanha. Mitä ihmettä! En pysy mukana tässä enää, olen niin hemmetin vanha. Sitä kuvittelee olevansa samanlainen kuin joskus 15- tai 25-vuotiaana, mutta sitten katsoo peilistä, että ei saakeli, ei olekaan enää mikään siloposki.”
Gettomasa ja Joosu J Rentukassa 2015. Kuva: Jyri Kiuru.
Mutta intoa ja jaksamista tapahtumien pyörittämiseen (ainakin taas muutamien bileiden verran) silti löytyy. Läskien Lokkien Jounin kanssa yhteistyönä tehty, jo hetken tauolla ollut Hattutemppuklubi hattutemppubattleineen on mahdollisesti saamassa jatkoa. Suunnitteilla ovat myös kesänlopettajaisbileet, jotka sisältäisivät ainakin grillausta, vegenakkeja ja pingispöydän.
“Eräissä Popparin bileissä toimme onginnan takaisin hiphopiin, ja nyt olisi korkea aika saada pingis takaisin hiphopiin. Jos jollain on pingispöytä, niin saa tuoda lainaan – saa sitten kuninkaan istuimen bileistä.”
Teksti: Alma Rinta-Pollari
