Jyväskyläni  – Ismo Leikola

Kaksi päivää aiemmin hän on kuullut päässeenä kolmannelle kierrokselle amerikkalaisen Laugh Factoryn Funniest Person in the World –kilpailussa.

Leikola päätyi kisaan tietämättään. Kilpailun järjestäjät olivat tiedustelleet Comedy Finlandilta suomalaisia koomikoita, jotka keikkailevat englanniksi. Tähän asti kilpaa on käyty vanhojen keikkavideoiden keräämillä äänillä, mutta nyt edessä oleva semifinaali järjestetään lokakuussa Las Vegasissa ja finaali olisi Los Angelesissa.

Leikolan mieli vaeltaa jo tulevassa: irtoaako työviisumi Jenkkeihin, onnistuuko päällekäisten keikkojen peruminen, mitä siellä Vegasin lavalla pitäisi sanoa — ja mitä mahdollisesta voitosta seuraisi.

Nyt keskitytään kuitenkin Leikolan nuoruusvuosiin Jyväskylässä. Hän on luvannut esitellä meille viisi paikkaa vanhassa kotikaupungissaan. Meitä kiinnostaa kuinka pieni yliopistokaupunki kasvatti hänestä stand up -koomikon.

 

1. Gummeruksenkatu

Ismo Leikola syntyi Jyväskylässä 22. tammikuussa 1979 ja vietti varhaislapsuutensa Kuohulla 15 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Leikolan isä oli lääkäri, äiti useammassa ammatissa ja välillä kotiäitinä.

Arki keskittyi omakotitalon tienoille hiekkatien varteen ja parin kaverin kanssa maaseudun rauhassa peuhaamiseen.

Kun Ismon oli aika mennä ala-asteelle perhe muutti Jyväskylän keskustaan Gummeruksen ja Hannikaisenkadun kulmaan. Sinne hän haluaa meidät ensimmäisenä viedä.

Kävelemme syksyn punaamien vaahteroiden kattamalle kerrostalon pihalle.

“Enpä ole toviin tällä pihalla käynyt”, Leikola toteaa katsellessaan ympärille.

Leikolan mieleen nousee irrallisia muistoja: lehtisodat, juoksentelu betonisia aitoja pitkin. Koirankusetuksen kieltävä kyltti tuo mieleen perheen koiran.

“Mä olin aika ujo pienenä. Pitkään piti kärvistellä, että uskalsi käydä ekaa kertaa yksin kaupassa.”, Leikola sanoo.

“Enkä vieläkään voisi esimerkiksi pysäyttää tuntemattomia ihmisiä kadulla. Edinburghissa stand up -festareilla piti jakaa flyereita kadulla. En pystynyt siihen.”

Ujoudesta huolimatta esittäminen ja näytteleminen kiinnostivat Leikolaa jo pienenä.

“Kuvattiin 7–10 vuotiaina kavereiden kanssa Kuohulla videoita: lyhyitä sketsejä ja pilaversioita elokuvista”, Leikola kertoo kaivaessaan kännykän taskustaan.

Jenkkilän kilpailumenestyksen myötä media on ollut viimeisten vuorokausien ajan erityisen kiinnostunut Leikolasta.

“Tässä oli alapuisto. Tuossa karuselli ja keinulauta”, Leikola innostuu vielä pihapiiristä istahdettuaan auton takapenkille. Nyt alapuisto on vain tasainen nurmirinne parilla puulla ja puskalla.

“Erikoisen tästä puistosta teki veneenkiinnitystolppa”.

Ajaessamme puiston ohi Leikola bongaa tolpan puskien keskeltä.

“Me ollaan nyt vetten päällä, Jyväsjärvi on ulottunut joskus tänne asti. Lutakko, Mattilanniemi, junarata ja moottoritie on kaikki täytemaalla.”

“Vittu, joku on kaatanut kuorma-autosta motarin”, Leikola laskettelee keikoiltaan tutulla äänensävyllä ja rytmillä.

“Ehkä se kun lapsena on kerrottu, että järveä voi siirtää tosta vaan sata metriä, on vääristänyt mun todellisuuskäsitystä niin pahasti, että musta tuli koomikko”, Leikola heittää.

Leikolan puhelimen jälleen soidessa kaasutamme pois vetten päältä kohti Normaalikoulun ala-astetta. Ismon ensimmäinen koulupäivä ei ollut helppo.

 

2. Normaalikoulun ala-aste

Maaseudun rauhaan tottuneelle Leikolle muutto Jyväskylään ja kouluun meno olivat isoja tapahtumia.

Leikola oli käynyt englanninkielisessä leikkikoulussa ennen ala-astetta, saanut vähän esimakua koulusta ja oppinut englantia, mutta ensimmäinen koulupäivä Norssissa oli pelottava ja outo.

“Yhtäkkiä tuli 20 ihmistä, joihin oli pakko tutustua ja osa oli mulkkuja. Olin ihan kusessa, ja aluksi en tykännyt koulusta. Mieluummin olisin jäänyt kotiin.”

Kouluun kuitenkin tottui ja satunnaisista hölmöilyistä huolimatta opiskelu kiinnosti Ismoa.

Alakoulu on muuttanut uuteen rakennukseen, mutta Leikolan aikainen, Alvar Aallon suunnittelema punatiilinen koulurakennus seisoo paikallaan. Kuten myös kivimuuri, jonka yli hypätessä Leikola kerran kompastui, tuli päälleen alas ja sai aivotärähdyksen.

Moni Leikolan muistoista voisi olla kenen tahansa ala-asteelta.

“Ruokalassa jonkun piti syödä lautanen puhtaaksi, mutta se ei pystynyt. Mulla ei ollut inhokkiruokia. Suosikki oli kalapuikot ja tartar-kastike,” Leikola muistelee.

“Ruusupuskista laitettiin niskaan kutituspulveria. Tuossa urheilukentällä rinnakkaisluokka pelasi joka välitunti jalkapalloa.”

Ismon luokka ei pelannut.

“Me leikittiin noissa käkkärämännyissä He-Mania, Masters of the Universea. Mä halusin aina olla Skeletor. Inhosin He-Mania. Maantiekiitäjässäkin olin kojootin puolella, mut ainahan se hävis.”

Iän myötä leikit loppuivat.

“Sit me vaan hohhailtiin jotain, istuskeltiin ja juteltiin. Mä en tykännyt liikunnasta. Hyvä jos muistin ottaa verkkarit mukaan.”

Vapaa-aika kului TV:tä tuijottaen ja tietokonepelien parissa.

“Tutkin viikon ohjelmat aina etukäteen ja ympyröin ne, mitkä piti katsoa. Lastenohjelmia, MacGyver, Zorro, Wilhem Tell, Ritari Ässä”, Leikola luettelee ja toteaa, että nykyään TV:n katsominen on jäänyt vähälle.

Hauskoja juttuja Leikola muistelee analysoineensa jo varhain.

“Tykkäsin komedioista jo pienenä. Oon aina tykännyt huumorista, seurannut sitä tarkasti ja poiminut hyviä juttuja. Muistan kökösti animoidun Dinosaurukset-sarjan. Siinä teinipojan seinällä oli juliste jossa luki ‘Teenage Mutant Ninja Cavemen’, mietin että nyt oli nerokas juttu.”

“Mut jos pitää sanoa, että pienenä jotain harrastin, kyllä se oli tietokonepelit pikkuveljen kanssa ja paljon yksin.”

Ensin 80-luvun tietokoneella Commodore 64:llä ja myöhemmin PC:llä, jolla Leikola pelaa paljon edelleen. Se on yksi tapa rentoutua keikkojen jälkeen.

“Lord of the Rings — Battle of Middle Earth 2. Rallipelejä ratilla ja räiskintää kuten Call of Dutya”, Leikola nimeää nykyiset suosikkinsa.

Lukemiseen tai muuhun rauhallisempaan Ismo ei lapsena osannut keskittyä, eikä oikein vieläkään. Kouluaikaan läksyistä ei kotona tahtonut tulla mitään.

“Kun keskityin tunneilla ja kyselin, pärjäsin ihan hyvin. Välitunnilla katsoin vähän mitä muut on tehny. Ei mulla ollut mitään keskittymistä tehdä kotona läksyjä. Jos piti lukea kirja, luin ekat kaks sivua ja takakannen. Mulla on varmaan hyvin lievä ADHD”, Leikola miettii.

Ala-asteelta Leikola jatkoi Normaalikoulun ylä-asteelle ja siitä edelleen Norssin lukioon.

“Yläasteella oli vielä vaikeampaa: mulkkua porukkaa ja saattoi joutua vaikka tappeluun. Lukiossa viihdyin paremmin ja numerot nousi.”

Lukiossa Leikola istui usein eturivissä, haastoi opettajia väittelyihin ja muistelee joskus voittaneensakin, ainakin fysiikassa. Kotona Ismo pelasi Civilizationia ja muita isoja strategiapelejä.

Abivuonna Leikola esitti Norssin joulunäytelmässä pääosaa Peer Gynttinä. Tulevaa stand up -uraa varten Ismo treenasi kuitenkin oppitunneilla.

“Tykkäsin pitää esitelmiä. Suunnittelin ne tarkasti etukäteen, ujutin kalvoihin ja puheeseen vitsejä.”

Filosofian opettaja nauroi punaisena Leikolan tarinoidessa universaalien ongelmasta. Fysiikassa parityönä tehty esitelmä kitkasta oli kuorrutettu liukastevoiteella ja muilla kaksimielisyyksillä.

Jatkamme ala-asteen pihasta kohti viereisiä remonttiaitojen ja pressujen peittämiä yliopistorakennuksia. Kohti paikkaa, jossa Leikola ensimmäistä kertaa astui stand up -lavalle.

 

3. Ilokivi

Pilvisenä keskiviikkoiltana lokakuussa 2001 Ismo Leikola kiiruhti Jyväskylän ylioppilastalon ovista sisään täpötäyteen keikkasaliin.

“Ensimmäistä kertaa stand uppia Jyväskylässä” toitottanut mainos oli herättänyt yliopistossa toista vuotta fysiikkaa opiskelleen Leikolan huomion.

“Se kiinnosti mua ihan vitun paljon”, Leikola painottaa.

280-päinen yleisöryntäys yllätti Seisomapaikka-klubin järjestäjät. Ihmisiä istui lattialla ja juuri ennen alkua saapunut Leikola joutui jäämään ovensuuhun seisomaan.

“Olin aivan innoissaan ja kunnioitin esiintyjiä, mutta samaan aikaa hirveän kriittinen. Jos jollain ei lähtenyt, mietin heti, että nyt oli paskaa. Otin sen tosi vakavasti.”

Leikola oli nähnyt impro-teatteria ja imitaattoreita, mutta stand up -kokemukset rajoittuivat TV-sarja Seinfieldin lopputeksteihin. Esiintyminen houkutti alusta asti.

“Kävin puoli vuotta Seisomapaikassa katsomassa muiden vetoja ja mietin koko ajan mistä voisin puhua lavalla.”

Lopulta, keväällä 2002 Leikola sai idean.

“Näin lehdessä mainoksen: Kaksi Lasolia yhden hinnalla.”

Leikola leikkasi lasinpesunesteen mainoksen talteen. Kirjoitti juttuideansa valmiiksi ja otti yhteyttä Seisomapaikka-klubin järjestäjiin.

“Seisomapaikoissa oli aina open mic. Joillain kokeilijoilla juttu ei oikein lähtenyt ja ajattelin, että kyllä mä ainakin tuota parempi olen. Jos siellä olisi ollut pelkästään hyviä koomikoita en ehkä olisi koskaan uskaltanut lavalle”, Leikola kertoo.

Lehdestä leikattu mainos kädessään Ismo nousi Ilokiven lavalle ja antoi mennä.

“Aloitin miten alkaa menojalka vipattaa kun näkee tämmöisen mainoksen. Väänsin juttua puliukoista ja lasolin eri mauista. Keksin Lasolille sopivia mainosideoita kuten ‘Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa’. Se oli ihan ylipitkä juttu.”

Perään Leikola muistelee esitelleensä tarjousideoita poliisille.

“Pöljiä esimerkkejä siitä miten poliisi voisi mainostaa alennuksia rangaistuksiin: ‘Saat kaksi rikosta yhden hinnalla’, ‘Murrot K-kauppoihin pelkällä varoituksella niin kauan kuin tavaraa riittää”.

Yleisö nauroi ja taputti. Ensimmäinen keikka oli onnistunut.

“Mua jännitti törkeesti, mut se meni hyvin. Teemukin (Vesterinen) tuli heti kehumaan ja toivotti tervetulleeksi ensi kerralla. Olin ihan tohkeissani.”

Seuraavat pari päivää Leikola muistelee leijailleensa pari senttiä ilmassa.

Toinen keikka odotti kuitenkin kuukauden päässä ja jännitti Leikolaa paljon ensimmäistä enemmän.

“Ensimmäinen kerta oli testi, eikä ollut mitään menetettävää. En tiennyt menikö se hyvin tuurilla. Tokalla keikalla oli jo menetettävänä se ensimmäinen hyvä keikka.”

Leikola paranteli viime keikan settiään ja lisäsi jotain uutta. Toinenkin keikka upposi yleisöön.

Onnistuneiden keikkojen myötä Leikolasta tuli Seisomapaikan vakiokasvo ja hän alkoi hengailla klubin järjestäjien kanssa.

“Käytiin Teemun kanssa syömässä Ilokivessä ja mietittiin joskus juttuja yhdessä. Ei mulla ollut mitään kontakteja Seisomapaikan ulkopuolelle. Ensimmäisen vuoden aikana tein 13 keikkaa. Opiskelin sillon vielä täysillä.”

Juttu keskeytyy ampiaisen hyökätessä kuvaajan kimppuun.

“Minua et kuvaa!”, Leikola huudahtaa ampiaisen puolesta.

Palaamme uimahallin parkkiin jätetylle autolle. Toiseksi viimeinen paikka, jonne Leikola meidät vie on yliopiston fysiikan laitos. Siellä Leikola ehti opiskella nelisen vuotta ennen kuin stand up imaisi miehen lopullisesti.

 

4. Fysiikan laitos

“Täällä on nykyään Pohjoismaiden suurin hiukkaskiihdytin. Olin mukana pienemmällä hiukkaskiihdyttimellä tehdyssä kokeessa yhtenä kesänä”, Leikola kertoo kun kaarramme fysiikan laitoksen pihaan toiselle puolelle Jyväsjärveä.

Lukiossa tunneilla osallistuminen, kysely ja väittely olivat Leikolalle sopiva opiskelutyyli. Yliopistossa se ei enää onnistunut.

“Luennoilla saattoi olla 200 henkeä. Siellä jos rupesit kyselemään, oikein aisti miten muita vitutti kun homma ei edennyt. Se ois ollut paljon mukavampaa pienryhmissä. Ne isot luennot on ihan pöljiä, ei siellä voi osallistua. Suurin osa suomalaisista ei haluakkaan osallistua.”

Leikola oli pärjännyt hyvin lukion fysiikassa ja pääsi yliopistoon ilman pääsykokeita.

“En ollut varma mitä halusin tehdä. Ymmärsin, että yliopistolla voi lukea kaikkea mahdollista kun kerran pääsee sisään”, Leikola avaa opintojen valintaa.

“Kyllä fysiikka mua kiinnosti. Halusin tutkia sen avulla yliluonnollisia ilmiöitä, kaikkea abstraktia ja isoa. Kanuunankuulan radan laskeminen ei kiinnostanut. Maailman synty ja…” lause jää kesken kun Leikola astuu fysiikan laitoksen ovista sisään ja kohtaa tuulikaapissa tutun hahmon.

-No terve!
Ismo: Heippa.
-Onko opinto-oikeus kunnossa?
Ismo: Ei taida olla. Kyl se nyt jo pikku hiljaa on valunut.

“Hassua”, Leikola toteaa sisällä hämmentyneenä pikaisesta kohtaamisesta.

“Se oli just se opintokuraattori, ohjaaja tai vastaava, jonka kanssa mä puljasin niitä mun opintoja monta vuotta sitten. Mun pitäisi tehdä ihan pieni homma niin saisin kandin valmiiks. Mut se on jäänyt.”

Kiipeämme portaat yläaulaan.

“Tässä on se iso sali, jossa oli aina helvetin monta ihmistä luennolla eikä voinut keskeyttää.”

“Siellä on menossa luento, ei viitti häiriköidä”, Leikola toteaa silmäiltyään luentosalin lukujärjestystä.

Käytävän perältä Leikola bongaa makaavaa ihmistä esittävän patsaan ja asettuu sen vierelle imitoiden patsaan asentoa. Patsaan kyljessä lukee “Ethän koske”.

“Jännä, että jonkun nimi on Ethan Koske”, Leikola vitsailee poseeratessaan kuvaajalle.

“Täällä oli mukavaa. Just valmistunut rakennus ja kaikki viimeisen päälle. Mut mua kiinnosti enemmän isot linjat ja ideat. En halunnut laskea jotain polkuintegraaleja, mut käytännössä täällä pitää vaan laskea. 2003 kävin vielä aika monta kurssia, mut 2004 suoritin ehkä yhden.”

Keväällä 2003, vuosi Seisomapaikan ensimmäisestä keikasta, Leikola pääsi esiintymään Helsingin On the Rocksiin. Keikka meni hyvin ja poiki kutsun seuraavana syksynä samassa paikassa järjestettyyn Vuoden tulokas –kisaan.

“Voitin sen. Helsinkiläisiä se ärsytti ihan sairaasti. Ne kävi joka viikko Rocksissa esiintymässä. Sitten mä, jostain vitun Jyväskylästä otin junan, tulin keikalle ja voitin. Olin käynyt Helsingissä varmaan kaksi kertaa ennen sitä.”

Voitto toi nostetta Leikolan uralle. Stand up -keikkoja kyseltiin ja voiton siivittämänä Leikola pääsi Nelosen Hyppönen-Enbuske Experience –ohjelman Jyväskylän kirjeenvaihtajaksi.

“Krisse (Salminen) oli voittanut Vuoden tulokas -kisan edellisenä vuonna ja päässyt Hyppönen-Enbuskeen. Krisse oli jäämässä pois ohjelmasta ja suositteli mua tilalle. Ne tuli kattoo mun keikan ja sanoi että kokeillaan.”

“Ensimmäinen kerta oli muistaakseni halloween aikaan. Selitin miten Amerikassa tehdään halloween-naama kurpitsaan, mutta Suomessa meidän kansallisruoka on iskender kebab. Olin leikannut kebabrasiaan naaman ja nostin sen kameran eteen”, Ismo kertoo naurahtaen muistolleen.

Kokeilut olivat ohjelmantekijöiden mieleen ja Ismo sai jatkaa.

“Aluksi mulla oli paljon esineitä mukana. Selitin ensin jotain ja nostin sitten aiheeseen liittyvän esineen kameran eteen. Jotain ihan pöljiä proppuja, jotka ei livenä toimisi samalla tavalla. Maapallo oli jossain vaiheessa vakio.”

YouTubesta löytyvällä videolla Leikola käy läpi karttapallo kädessään maanosia ja maita, yhdistellen niitä ajankohtaisiin asioihin.

“Myöhemmin esineet tipahti pois. Mä jorisin vaan yksin kameralle. Oli se vähän jännää, puhua nettiyhteyden kautta suorana parhaimmillaan 400 000 katsojan edessä, joita en edes nähnyt.”

Viikottainen TV-esiintyminen oli Leikolalle tehokas kirjoituskoulu.

“Piti keksiä joka viikko uusia hyviä läppiä. Pyrin ottamaan aina vähän oudomman ajankohtaisaiheen käsiteltäväksi. Sillon ei ollut vielä niin paljon medioita, mutta radiojuontajat, uutisohjelmat, aamushowt kerkesi käymään suurimman osan aiheista läpi. Yritin keksiä aina jotain poikkeavaa.”

Stand up -keikkojen jutut Leikola piti erillään TV:stä. Hyppönen-Enbuske Experience –ohjelman ohella ruohonjuuritason stand up -keikoista puskaradiossa levinnyt maine toivat Leikolan mukaan nostetta uralle.

Kaavaa hyvän stand up -jutun kirjoittamiseen Leikola ei ole vieläkään löytänyt, mutta ymmärtää jo paremmin juttujen synnyn.

“Tulee vaan joku hämärä ajatus tai saa idean jostain biisistä. Tärkeintä on tajuta, että tästä voisi saada jutun.”

“Koomikoille käy usein niin, että toinen selittää jotain ja toinen kysyy, miksi sä et tee tuosta juttua keikalle. Toinen tajuaa, että ei saatana niinpä.”

“Joidenkin jutut perustuu pelkästään tapahtumiin: ihmisten kohtaamiseen ja noloihin tilanteisiin. Mun jutuissa tapahtuu harvoin mitään. Ne pohjautuu yleensä päättelyyn: jos tää on näin, silloinhan tääkin on näin. Ne loppuu usein yleistykseen.”

Leikolan kertoessa jutturakenteistaan olemme jättäneet fysiikan laitoksen ja lähestymme taas keskustaa. Viimeinen paikkamme on yläkaupungilla sijaitseva Vakiopaine. Erityisesti opiskelijoiden ja kulttuuri-ihmisten suosima, yksi Jyväskylän vanhimmista baareista.

 

5. Vakiopaine

“Vakiopaine on maailman ainut hämyisä ja boheemi underground-baari, jossa on ihan vitun iso näyteikkuna keskellä kaupunkia. Heti näkee ketkä siellä undergroundisti boheemeilee”, Leikola sanoo ylittäessämme Kauppakatua Vakiopaineen kohdalla.

“Tää on myös niitä harvoja paikkoja joihin voi hakea vastapäisestä ravintolasta pizzan ja syödä sisällä kaljan kanssa.”

Leikola liittyi ylioppilasteatteriin opintojensa alussa ja oppi teatteriporukan kanssa käymään Vakiopaineessa, paikallisittain “Vakkarissa”, mutta Vakiopaineeseen liittyy myös stand up -muistoja.

“Järjestettiin täällä Alipaine-klubia, jossa ammattikoomikot pääsi testaamaan uusia juttuja ilman paineita.”

Astumme sisään Vakiopaineen lasiovesta. Leikola tervehtii tuttua baarimikkoa, yhtä paikan omistajista ja kertoo millä asialla liikumme. Jatkamme takaosaan ja edelleen hämärät portaat alakerran teatteritilaan.

Leikola istahtaa alakerran pimeällä näyttämöllä nököttävälle sohvalle, heittää kätensä selkänojalle ja on hiljaa hetken ennen kuin jatkaa.

“Tässä tein elämäni ensimmäisen keikan englanniksi. Olin vuonna 2005 menossa Lontooseen esiintymään ja järjestin täällä klubin, että pääsin testaamaan juttuja englanniksi”, Leikola kertoo.

Lontoon keikka oli pituudeltaan viitisen minuuttia.

“Jossain pienen pubin yläkerrassa. Oisko se ollut joku Angel Comedy Club.”

“Tomi Walamies asui lontoossa muutaman vuoden. Teki keikkoja ja järkkäsi muille suomalaisille mahdollisuuksia mennä kokeilemaan. Ainakin Grönlundin Ida kävi mun lisäksi kokeilemassa.”

Lontoo on Leikolan mukaan maailman stand up -pääkapunki, vaikka syntynsä laji on saanut New Yorkissa.

“New York tulee kakkosena, mutta Lontoon skeneä pidetään tärkeimpänä. Sanotaan että Comedy Store on maailman parhaita paikkoja esiintyä. Parempi kuin New Yorkin Comedy Cellar.”

Stand up -koomikkoja muuttaa Leikolan mukaan Lontooseen ympäri maailmaa menestyksen perässä, mutta vain harva nousee pienten pubien nurkkalavoilta tähdeksi.

“Siellä on varmaan 10 000 koomikkoa — helvetin vaikea elää pelkällä stand upilla. Keikkapalkat on yleensä huonoja ja tilalle otetaan toinen koomikko jos nostat hintoja”, Leikola kertoo.

Vuosina 2005–2007 Leikolakin yritti. Teki pieniä keikkoja Briteissä, Irlannissa, Norjassa, Ruotsissa. Sitten ulkomaan keikkailu hiipui. Leikolasta tuntui ettei se johda mihinkään ja hän keskittyi Suomeen. Viime vuosina ulkomaankeikkoja on ollut taas enemmän ja isompia.

“Oon päässyt Lontoossa keikkailemaan oikeille klubeille. Ei tarvitse enää jorista kahdeksalle juopolle pubissa ja käteen jää muutakin kuin tunne, että sainpahan tehdä.”

Omaperäisestä, mutisevasta tyylistä on tullut ulkomailla kannustavaa palautetta ja Leikolan taito kirjoittaa juttuja englanniksi on selvästi kehittynyt.

Kun Leikola nykyään keksii jutun, hän ajattelee sen heti kahdella kielellä.

“Ennen tein eri jutut suomeksi ja englanniksi, ajattelin ettei niitä voi kääntää. Ei kaikkia voikkaan, jotain Lasolia esimerkiksi. Ulkomailla on vähemmän viinaveroa, niin ei kukaan edes juo Lasolia”, Leikola miettii.

Leikolan radiohaastatteluun on enää vartti. Ajanjuoksu on unohtunut Vakiopaineen alakerran hämärässä.

Kiipeämme ylös teatteritilasta. Astuessamme ulos Kauppakadulle koko yläkaupunki on tukossa. Neljän ruuhka ja asfalttityömaa ovat jumittaneet liikenteen.

Kiertäessämme hetken päästä ruuhkaista keskustaa kelloa vilkuillen kysyn vielä Leikolan unelmista.

“Tuntuu ettei uskalla tehdä suunnitelmia kun maailma muuttuu niin äkkiä, voi tulla vaikka sota. Jos maailma ei kovin paljon muutu teen jatkossakin stand uppia.”

“Nyt on mennyt vähän häränpyllyä pari viikkoa Jenkkilän kisan takia. Mut vuoden ajan tavoitteena on ollut, että voisin tehdä stand uppia ammatikseni myös englanniksi. Tähän asti se on ollut enemmän harrastus.”

Leikola haluaisi pakoon pohjolan kylmyyttä ja pimeyttä.

“Jos ei jaksa Suomen loskatalvea, voisi muuttaa vaikka Australiaan talveksi tekemään keikkoja. Oishan se siistiä, jos voisi tehdä stand uppia missä tahansa maailmassa ja elättää sillä itsensä.”

Kokonaan Leikola ei aio Suomea hylätä. Hän viihtyy Sipooseen pari vuotta sitten valmistuneessa omakotitalossa vaimonsa ja koiransa kanssa. Pihaan vie hiekkatie, ympärillä on metsää ja peltoja, aivan kuten Leikolan lapsuuden kodissa Kuohulla.

“Viihdyn paremmin maalla kuin kaupungissa. Naapureihin on sen verran matkaa, että voi huoletta olla pihalla munasillaan.”

Toinen Leikolan Suomessa pitävä syy on moottoriurheilu.

“Tykkäsin moottoriajoneuvoista pienenä. Parikymppisenä musta tuli hippi, mutta kolmenkympin jälkeen myönsin itselleni taas että tykkään niistä. Ei ole omaa luontoaan kieltäminen. Suomessa on siistiä ajella ralliautolla ja moottorikelkalla”, Leikola sanoo.

“Omaa kelkkaa ei ole. Sipoossa oli viime vuonna varmaan kolme tuntia lunta. Lapissa se pitää tehdä. Me on vedetty kahtena vuonna neljän koomikon kanssa moottorikelkkakiertue siellä: kuusi päivää, kuusi keikkaa ja 1000 kilometriä moottorikelkalla” Leikola kertoo.

Oikaisemme läpi ydinkeskustan busseille pyhitetyn kadunpätkän. Busseja, jyväskyläläisittäin “linkkejä” odottava kansa katselee pahansuovasti menoamme.

Tiputamme Leikolan Väinönkadulle.

“Kiitos! Ens maanantaina selviää onnistuuko se ulkomaan homma”, Leikola sanoo hypätessään jalkakäytävälle.

 

Maailman hauskin ihminen 2014

23. joulukuuta 2014.

Kolmea kuukautta myöhemmin jouluaatonaattona Ismo Leikola vastaa puhelimeen jossain Jyväskylän ja Sipoon välillä nelostiellä.

Ismo sai työviisuminsa. Voitti lokakuussa Las Vegasissa Funniest Person in the World -kilpailun semifinaalit ja vei viikkoa myöhemmin koko kilpailun voiton Los Angelesin finaalisetin 158 945 äänen vyöryllä. Kilpailun toiseksi tullut pakistanilainen Saad Haroon keräsi 59 213 ääntä.

Tuomaristo hehkutti Leikolaa; suomalainen media toitotti tuoreesta maailmanmestarista; uutistoimisto AP:n kautta Leikolan vitsailu valtioiden velasta levisi ympäri maailmaa.

Nyt mediamylläkkä on jo helpottanut.

“Mulla oli vuoden tiukimmat keikkaviikot ennen ja jälkeen kisareissua. Siihen päälle miljoona haastattelua, jetlag ja älytön univelka.”

Leikola selvisi ja kilpailun voitto on laittanut kevään suunnitelmat uusiksi.

“Keväällä on tarkotus mennä Jenkkeihin keikkailemaan. Laugh Factory on luvannut keikkoja ja kyselyitä on tullut paljon muualtakin ulkomailta.”

Leikola tykästyi kisareissullaan Los Angelesin West Hollywoodiin ja haluaisi viettää siellä enemmän aikaa.

“Jos päätyis vaikka leffarooleihin. Onhan se on epätodennäköistä, mutta kaikki on mahdollista kun hengailee siellä. Se oli mukava paikka ja mukavia ihmisiä, mut keskustassa oli samannäköistä kuin jossain Forssassa, tiet vaan leveämpiä.”

Voittoaan Leikola pitää tärkeänä osoituksena koko suomalaiselle stand up -kansalle siitä, että suomalainen komiikka voi oikeasti pärjätä maailmalla.

“Nyt on huono väittää, että suomalainen stand up on paskaa, eikä kiinnosta ulkomailla.”

Vaikka kansainvälinen ura aukeasi, Suomea Leikola ei aio edelleenkään unohtaa.

“Ei Suomessa ole mitään vialla. Mun tavoitteena on tehdä uusi show täällä aina puolentoista vuoden välein.”

Kansainvälisyys kiinnostaa toistaiseksi kuriositeettina.

“Onko oikeasti mahdollista, että joku jyväskyläläinen hiippari menee tekemään isoja kansainvälisiä keikkoja? Kuulostaa oudolta, mutta nyt se näyttää jo ihan mahdolliselta. Tää kortti pitää katsoa”, Leikola kuittaa nelostieltä.

[/aesop_content]