Menu Close

Jyväskyläni – Jaakko Jäppinen

Jaakko Jäppinen aloitti taitelijanuransa graffiteilla 90-luvun Jyväskylässä; kyllästyi pian kuvataitelijaksi valmistuttuaan taiteilijaelämään ja harkitsi suurtalouskokin ammattia. Tyttöystävällä oli kuitenkin erilainen ehdotus. Jäppinen esitteli viime kesänä TUFF!:lle viisi paikkaa kotikaupungissaan ja kertoi miten kasvoi yläasteella graffitiin hurahtaneesta teinistä tatuointiyrittäjäksi.

Kuvat: Ilmari Heinäjärvi

1. “Tienpää” – Nenäinniemi

 

18 K -linja-autopysäkki Nenäinniemi

“Tossa ylhäällä on meidän vanhoja tageja ysäriltä”, Jäppinen aloittaa saapuessamme Jyväskylän Nenäinniemessä sijaitsevalle vesivaneriselle bussipysäkille.

Olemme 33-vuotiaan Jäppisen lapsuuden kulmilla. Näiltä nurkilta sai alkunsa miehen kohta kaksikymmentä vuotta elänyt graffitiharrastus, joka poiki myös Jaakon nykyisen työn.

“Muutettiin Halssilasta tuohon viereen kun olin 10-vuotias, porukat asuu vieläkin samassa talossa”, Jäppinen kertoo osoittaen läheistä omakotitaloaluetta.

Graafikko-isä Jussin ja kuvanveistäjä-äiti Arjan lasten elämässä taide oli läsnä pienestä asti.

“Käytiin taidenäyttelyissä ja kotona sai leikkiä taidevälineillä aina jos halusi, piirtää ja veistää”, Jäppinen kertoo.

Jaakko kaipasi kuitenkin jotain muuta kuin mitä vanhemmilla oli tarjota.

“Graafinen suunnittelu ja perinteinen taide olivat mulle liian kliinejä, kaipasin jotain rosoisempaa.”

Yläasteen juuri aloittaneen Jaakon vapaa-aika kului enimmäkseen Haukkajengiksi-nimetyn kaveriporukan kanssa aikaa tappaessa.

“Täällä me hengattiin: heiteltiin lumppareilla lyhtypylväitä, poltettiin röökiä ja juotiin kaljaa tuolla pusikossa, jota kutsuttiin tienpääksi”, Jäppinen sanoo katsellen läheiseen metsään.

“Kun tää linkkipysäkki rakennettiin, siirryttiin tähän. Se oli ihan hauskaa, mutta ei mitään erityistä aikaa johon haluisin palata”, Jaakko muistelee ja kertoo perään tarinan sammakosta.

“Yhtenä ankeana syysiltana kun seistiin tässä ringissä röökillä meidän keskelle hyppäsi sammakko. Se jäi pitkäksi aikaa paikalleen, aivan kuin olisi kuunnellut meidän juttuja. Linja-auto lähestyi tietä pitkin ja sen ollessa kohdalla sammakko hyppäsi suoraan renkaan alle. Ihan kuin se olisi tehnyt itsarin kuunneltuaan meidän juttuja. Se on jäänyt jotenkin mieleen”, Jäppinen kertoo.

Jaakko Jäppinen Nenäinniemen linja-autopysäkillä

 

Tienpään hengausporukan kanssa Jaakko löysi kuitenkin sen kaipaamansa rosoisemman taidemuodon, graffitin.

“Seitsemännelle luokalla, Kuokkalan yläasteen biologian tunnilla, luokkakaveri Mikkilän Matti katsoi mun käsialaa kun saatiin kokeita takaisin. Se totesi, että mulla on luonnollisen hyvä käsiala ja että mun pitäisi alkaa pommittamaan (tekemään tageja)”, Jaakko kertoo väistäessämme pysäkin taakse, ettei 18K-bussi luule meidän haluavan kyytiin.

Pian Jäppisen kouluvihkot ja oman huoneen piirrustuspöytä alkoivat täyttyä graffiti-sketseistä. Yhdessä Jäppisen käsialaa kehuneen saman luokan Matti Mikkilän ja rinnakkaisluokan toisen Matin kanssa Jaakko perusti Cons Crew -ryhmän ja ryhtyi jättämään kädenjälkiä Jyväskylän kaduille vuonna 1995.

Samalta ajalta ovat tagit Nenäinniemen bussipysäkin raameissa. Jyväskylän ensimmäinen graffitiaalto oli nähty jo vuosina 91-92, joten aloittelevalla kolmikolla oli jo jotain mihin peilata taitojaan.

Jäppisen vanhemmat suhtautuivat poikansa graffitiharrastukseen pääosin myönteisesti.

“Hyvänä juttuna ne sitä piti. Kun olin 14-vuotias porukat osti mulle ison vanerin, mitä sain maalata. Ne kuitenkin painotti soittavansa poliisit jos rikkoisin lakia”, Jäppinen kertoo.

Myös Kuokkalan koulussa kannustettiin lailliseen graffitiin.

“Yläasteen kuviksen opettaja antoi meille maalit ja vanerin. Maalattiin siihen Mattien kanssa tosi ruma peace-teksti, mutta olihan se siistiä silloin ja innosti jatkamaan graffitin parissa”, Jäppinen kertoo. (toim.huom, Peace-vaneri on edelleen Kuokkalan ylä-asteen seinällä)

“Kirjoitin sille maikalle Facebookissa pari vuotta sitten kiitokset kannustuksesta. Mä oon valmistunut kuvataitelijaksi ja teen tatuointeja työkseni. Molemmat Matit on TAIKissa taidealoilla. Kaikki on mennyt meillä elämässä hyvin. Toisinkin olisi voinut käydä.”

“Ei se vastannut koskaan mitään”, Jaakko toteaa perään.

Pian Jäppinen muistaa toisenkin opettajan Kuokkalan yläasteelta.

“Rehtori puhui meille aina tiedon valtatiestä, joka tulee muuttamaan kaiken. Ei me ymmärretty mitä se sillä tarkoitti. Muutaman vuoden päästä tuli internet ja muuttihan se, myös graffitimaailmassa.”

“Kun me aloitettiin oli vain lehtiä, joista haettiin vaikutteita ja ideoita omiin piisseihin. Nykyään netistä löytyy kaikki maailman kuvat. Joku voi kopioida suoraan toisen tyylin, eikä kukaan huomaa välttämättä mitään, koska kuvia on niin paljon. Ennen jäi äkkiä kiinni jos kopioi ja sitä ei katsottu skenessä hyvällä”, Jäppinen selvittää.

Kopioiminen on Jaakon mukaan graffitikulttuurissa kuitenkin tärkeää etenkin aluksi.

“Alussa sä imet kaikkea näkemääsi ja poimit muiden tekemiä juttuja joista tykkäät. Ensin jälki saattaa näytää tosi samanalaiselta tai huonolta, mutta hiljalleen sulle hioutuu oma persoonallinen tyyli.”

18 K linkin pysäkki Nenäinniemessä

Jaakko itse aloitti tyylinsä hiomisen isolla S:llä, ensimmäisellä tägillään.

“Kutsuin sitä super ässäksi. Se sai pian loppuliitteen air ja sitä serasi monta muuta air-päätteistä kunnes lopulta BAS muotoutui mun ensimmäiseksi kunnon tagiksi, ne oli hyvät kirjaimet.”

Jaakon ja Mattien tyylit kehittyivät yläasteen aikana ja pojat siirtyivät hiljalleen tekemään myös laillisia maalauksia. Lopulta vuonna 2001 kolmikko ryhtyi maalaamaan pelkästään porukan “Cons Crew” -nimeä. Piissinsä pojat ikuistivat filmikameralla ja kehittivät kymppikuviksi, joista suurin osa on tallessa Jäppisen kotona.

“Juteltiin tyttöystävän kanssa asuntopaloista joku vuosi sitten. Sanoin, että eniten harmittaisi jos menettäisin nuo Consin kuvat tulipalossa. Niitä on kuitenkin 19-vuoden ajalta, eikä isoa osaa ole digitaalisena ollenkaan”, Jäppinen kertoo.

Kuvia on satoja ja maalauksia on syntynyt vieläkin enemmän. Seuraavaksi suuntaamme yhdelle isoimmista laillisista seinistä, jonka Cons Crew on maalannut.

 

2. Kuokkalan silta – Lutakko

 

Jaakko Jäppinen Kuokkalan sillan alla Cons Crew maalauksen edessä

 

 

Ennen Kuokkalan sillan alusta Cons Crew oli koristellut kaupungin luvalla muun muassa bussipysäkkejä ja alikulkutunneleita ympäri Jyväskylää. Niihin lupien ja maalien saaminen ei tuottanut ongelmia.

“Kaupungin puisto-osastolla työskennellyt Hannu Lahtinen suhtautui positiivisesti laillisiin graffiteihin ja lupia sai helposti”, Jäppinen kertoo saapuessamme Kuokkalan sillan Lutakon päädyn alle.

“Tästä seinästä asioitiin toisen puisto-osaston henkilön kanssa. Se ei sujunut yhtä kivuttomasti. Meidän piti toimittaa hänelle luonnos ja sieltä ladeltiin meille ehdoiksi, että maalauksen on oltana 45 cm korkeudella maasta ja enintään puolitoista metriä korkea.”

“Ei me tehty ihan niin”, Jäppinen naurahtaa katsellessaan koko seinän peittävää sinisävyistä maalausta.

“Maalattiin tämä neljässä päivässä kesällä 2002. Melkein koko ajan satoi vettä. Välillä kaatamalla poikittain. Käytettiin vesiliukoista lateksia ja kun tultiin aamuisin paikalle osa maalauksesta oli huuhtoutunut pois. Oltiin ensin ihan fiiliksissä tästä projektista, mutta kun tuli valmista, kukaan meistä ei käynyt tässä vuosiin. Sen verran tuskainen prosessi se oli.”

Myös poliisit kävivät tutustumassa kolmikon työhön.

“Tässä oli yhtenä maalauspäivänä vähän isompi porukka graffitiharrastajia ja mun veli sekä sen prätkäkavereita käymässä. Yht äkkiä kyttäauto ajoi tuohon viereen. Etupenkiltä hyppäsi ulos kolme poliisia ja takaa kuusi lisää. Oltiin että, what?”

“Ne tuli kuitenkin ihan rauhassa juttelemaan. Vastarannan kerrostalojen mummoilta oli tullut niin paljon puheluita: ‘Tuolla jotkut pojat töhrii jo toista päivää putkeen’, että poliisit päättivät tulla näyttäytymään, jotta soittelijat saisivat mielenrauhan. Kyllä ne poliisit senkin sanoi, että oltaisiin me maailman tyhmimpiä jätkiä jos tehtäisiin tätä laittomasti kun meillä oli rakennustelineet, kompressori ja aggregaatti. Ei me oltaisi kovin äkkiä karkuun päästy”, Jäppinen kertoo.

Kuokkalan sillan Lutakon pään alla on Cons Crewn vuonna 2002 maalaama graffiti

Kuokkalan sillan maalaus jäi Cons Crewin viimeiseksi isoksi lailliseksi työksi moneen vuoteen.

“Kaupungin linja muuttui äkkiä jyrkäksi graffiteja vastaan kun Hannu Lahtinen kuoli pian tämän seinän valmistuminen jälkeen”, Jäppinen kertoo.

“Me kyseltiin kaupungilta laillisia seiniä, mutta sieltä vastattiin ettei graffiti harrastus ole sopiva. Vastaus ei ollut mitään mieluisinta kuultavaa kun maalaaminen oli itselle niin iso osa elämää. Meillä oli onneksi jo omia vakiopaikkoja, joihin pystyi maalaamaan rauhassa, mutta junnuille laillinen seinä olisi ollut jo silloin tärkeä”, Jäppinen kertoo.

24-vuotiaana vuonna 2003 Jäppinen muutti Tampereelle opiskelemaan kuvataitelijaksi saatuaan sieltä paikan Ammattikorkeakoulusta.

“Olin asunut Tampereelle reilun vuoden kun Keskisuomalaiselta soitettiin ja kysyttiin mielipidettä Jyväskylän uudesta nollatoleranssista graffitin suhteen. Se tuli aika puskista. En ajatellut että kaupunki menisi niin pitkälle”, Jäppinen muistelee.

Jaakon muuttaessa takaisin Jyväskylään 27-vuotiaana nollatoleranssi oli yhä voimissaan. Laillista seinää saatiin odotella vielä muutama vuosi, mutta lopulta sellainen kuitenkin rakennettiin. Seuraavaksi Jaakko vie meidät tuolle seinälle.

3. Graffitiseinä – Killeri

 

Jaakko Jäppinen Killerin laillisella graffitiseinällä

Vuonna 2009 Jyväskylään perustettiin nuorisovaltuusto. Sen saman vuoden syksyllä tekemän aloitteen myötä laillinen graffitiseinä ajettiin läpi kaupungin valtuustossa ja Jyväskylän kaupunkirakennepalvelut rakensi seinän Killerin urheilukeskuksen kupeeseen. Avajaisia vietettiin hyisessä kelissä marraskuussa 2011. Myös Jäppinen kutsuttiin paikalle maalaamaan kauan odotettuun seinään.

“Nuorisovaltuuston tyypit harmitteli avajaisissa miten seinän valmistuminen oli viivästynyt melkein puolella vuodella. Siinä oli yksi nuoriso-ohjaaja, jonka kanssa olin tehnyt graffitijuttuja nuorisotaloille. Se kysyi multa, että kauankos sä Jaakko olet tätä odotellut. ‘Noin kymmenen vuotta’, vastasin”, Jäppinen kertoo naurahtaen seinää katsellessaan.

“Aloittelijoille tämä on todella hyvä paikka maalata rauhassa. Kyllä mekin käydään kavereiden kanssa täällä muutaman kerran kesässä. Tämä on sopivan kaukana keskustasta. Tänne asti tulee vaan jengiä, joka haluaa oikeasti maalata, ei kukaan jaksa näin kauas tulla paikkoja hajottamaan”, Jäppinen pohtii.

Seinän säännöt Jäppinen tiivistää seuraavasti.

“Kun on maalannut oman piissin valmiiksi ja ottanut siitä kuvan, sen saa jyrätä (maalata päälle). Ihan sama kenen tekemä se on, kaikkien maalaukset on samanarvoisia.”

“Kunhan teet paremman mitä alla oleva”, Jäppinen lisää vinoillen.

Jyväskylän graffitipiirit ovat Jäppisen kokemuksen mukaan rauhalliset.

“Täällä on aina ollut aika rauhallista, niin laillisilla kuin laittomilla seinillä. Tai ainakin silloin kun mä olin vielä junnu. Joskus syntyi jotain mukamas-riitaa maalareiden kesken vaan sen takia, että se kuului siihen kulttuuriin. Nekin tyypit olivat oikeasti keskenään kavereita. Nykyisestä tilanteesta mä en paljoa tiedä”, Jäppinen kertoo.

Uuden sukupolven maalareita Jäppinen on tavannut Kankaan paperitehtaan alueella laillisia seiniä maalatessaan.

“Niillä kavereilla on ihan eri meininki kuin meillä se ikäisinä. Kyllä mä niille sanoin myös että olkaa varovaisia ettei käy mitään. Joku 50 000 euron lasku alle 20-vuotiaana on aika kova paino loppuelämälle.”

Ajellessamme Killeriltä takaisin keskustaan päin Jaakko kertoo vanhasta koulukaveristaan, joka eräänä koulupäivänä ilmoitti että tänään lähdetään juhlimaan. Syynä oli loppuun maksetut vahingonkorvaukset.

“Se jäi kiinni junien maalaamisesta 16-vuotiaana ja tuomittiin maksamaan 30 000 euron vahingonkorvaukset. Niitä se makseli kymmenen vuotta”, Jäppinen kertoo.

Keskustelumme siirtyy hetkeksi Jaakon laittomaan maalaamiseen.

“Mä olen aina ollut paska bommaamaan ja ylipäätään maalaamaan laittomasti. Mulle se adrenaliini ei ole ikinä toiminut niin kuin monelle muulle. Jännitin niin pirusti, että kädet tärisi, eikä maalamisesta tullut mitään.”

Jäppisen onneksi laillisia paikkoja löytyi sattumien kautta jo ennen Killerin seinää. Yksi niistä on nykyään Torilla vuoden ympäri kököttävä kalakoppi.

4. Kalakoppi – Jyväskylän Tori

Jaakko Jäppinen Jyväskylän torilla Mäkisen kalakopin edessä

 

Parkkeeraamme auton torin laidalle ja astelemme graffitien peittämän kalakopin eteen.

“Kalaliikkeen omistaja Mäkinen oli kyllästynyt siihen, että koppi oli aina sotkettu. Se ei uskonut rankaisuun vaan ajatteli, että jos joku graffitiskenessä arvostettu maalaa kopin kunnolla, kukaan muu ei kehtaa maalata päälle. Se löysi Consin-nettisivuilta meidän yhteystiedot ja lähetti sähköpostia”, Jäppinen kertoo.

Jaakko oli tuolloin ollut maalaamatta reilun vuoden.

“Olin piirtänyt ja maalannut niin paljon teini-iässä, että jotenkin vaan tuli stoppi. Koko yläasteaika oli pelkkää tussia ja spraymaalia.”

Molemmat Matit olivat jatkaneet graffitin parissa ja suostuivat Mäkisen ehdotukseen.

“Pojat soitti mulle, kertoivat projektista ja pyysi mukaan hengaamaan.”

Jäppisen päästessä paikalle kopin seinässä oli parin metrin rako vielä maalaamatta. Matit kertoivat varanneensa tilan Jaakolle, jos tätä kiinnosti maalata.

Cons Crew on maalannut Jyväskylän torilla sijaitsevan Mäkisen kalakopin monena vuonna

“Parin oluen jälkeisessä hyvässä fiiliksessä suostuin. Mulla oli sillon kaverin kanssa räppiduo Da Pilkaz. Maalasin koppiin sen nimen ja
Mikkilä maalasi alle ison valaan. Maalaaminen tuntui taas tosi hyvälle ja sen illan jälkeen innostuin uudestaan. Voi olla, että se olisi loppunut kokonaan jos sitä Mäkisen prokkista ei ois tullut”, Jäppinen miettii.

Jäppisen comebackin lisäksi myös kalakopin omistajan tavoite toteutui.

“Ei näihin ole muistaakseni koskaan tullut hirveesti mitään tageja päälle. Kerran rallien aikaan tien puolelle joku oli kirjoittanut ‘pillu’, mutta sekin oli luultavasti joku rallituristi, muuten koppi on saanut olla rauhassa”, Jaakko kertoo.

Kalakopin ohella Jäppinen on päätynyt Cons Crewin kanssa ja yksin mitä erikoisimpiin paikkoihin maalaamaan tilaustöitä. Mies mainitsee muun muassa Pupuhuhdan keilahallin ja Jyväskylän yliopiston fysiikanlaitoksen.

“Fysiikanlaitoksella maalasin yksin hiukkaskiihdytimen suojaseinän. Siellä mä pyörin sen kiihdyttimen kanssa iltamyöhään asti kun työntekijät oli jo menneet kotiin. Mulle annettiin säteilymittari rintaan ja jos se olisi piipannut olisin joutunut johonkin koppiin puhdistettavaksi.”

“Meillä oli yhden proffan kanssa siellä kaunis ajatuksenvaihto. Se katseli vielä valkoista suojaseinää, joka mun piti maalata ja kysyi miten ihmeessä mä oikein hahmotan niin ison pinnan; saati saan maalattua siihen vielä jotain järkevää. Vastasin että kyllä sen oppii kun tarpeeksi tekee. Sä itse pilkot atomeita, mä en taas ymmärrä niin pienestä mitään”, Jaakko muistelee.

Yksittäisten tilaustöiden ohella Cons Crew on maalannut kalakopin muutaman vuoden välein. Keskeinen maalauspaikka kerää Jäppisen mukaan ympärille ihmettelijöitä, joista suurin osa suhtautuu miesten työhön positiivisesti, mutta poikkeuksiakin löytyy.

“Viimeksi kun maalattiin, vanha nainen tuli vihaisena ilmoittamaan, että nyt loppuu tai hän soittaa poliisit. Ei kerrottu heti, että meillä on lupa. Todettiin vaan, että rouva on hyvä ja tekee niin kuin haluaa. Siitä se suuttui ihan tosissaan. Kysyi millä oikeudella me luullaan maalaavamme. Vastattiin maalaamisen olevan meistä hauskaa. Se jatkoi mesomista ja me maalaamista, kunnes lopulta se turhautui täysin ja kysyi miksi me maalataan. Silloin paljastettiin, että Mäkisen mielestä homma on ihan ok. Sillä meni luu kurkkuun ihmetyksestä,” Jäppinen kertoo.

“Eikä siinä mitään, aina löytyy satunnaisia valittajia. Surullisinta sillä kerralla oli, että se nainen oli ollut Kuvataideakatemin lehtorina joku 30 vuotta. Olisin odottanut siltä erilaista suhtautumista”, Jaakko jatkaa.

Mäkisen kalakoppi Jyväskylän torilla

 

Kuvataitelijakoulun myötä Jäppinen laajensi taiteensa graffitista muihin maalaus- ja piirrustustekniikoihin. Valmistuessaan Tampereen AMK:sta vuonna 2008, tuore kuvataitelija katsoi maailmaa tulloin vielä innokkaan odottavin silmin.

“Kun päästiin koulusta luokkakaveri totesi, että siisteintä siinä vaiheessa kun valmistuu on se, että kukaan ei ole sun pomo,” Jäppinen kertoo.

“Meni ehkä puoli vuotta niin huomasin, että mulla oli kaksi vakituista pomoa: Kela ja Työvoimatoimisto”, mies jatkaa.

Satunnaisilla tilaus- ja opetustöillä sekä työttömyystuella toimeentullut Jäppinen alkoi pian turhautua taiteilijan arkeensa.

“Elämä oli yhtä vääntöä rahan kanssa. Ikinä ei tiennyt mitä tekisi kahden kuukauden päästä. Oon aina pitänyt tärkeänä sitä, että ei tarvitse nojata mihinkään systeemiin vaan elättää työllä itsensä. Pelkäsin päätyväni katkeroituneena Ylä-Ruhtille tuopin ääreen haukkumaan yhteiskuntaa, kun kukaan ei maksanut mulle taiteesta”, Jäppien kertoo.

Viimeisen pisaran taiteilija-arjestaan Jäppinen sai kesällä 2009. Jyväskylän taidemuseo tilasi Jäppisen maalaamaan museon hissin seinän. Jäppinen kysyi työvoimatoimistosta miten homman kanssa toimitaan etteivät työttömyystuet loppuisi, koska muita töitä kesälle ei ollut luvassa.

“Ne pyysivät vain ilmoittamaan mun saamat palkkatulot jossain vaiheessa.”

Hissimaalaus valmistui ja Keskisuomalainen teki ison jutun Jäppisestä. Viikkoa myöhemmin postilaatikosta tipahti kirje. Siinä kerrottiin, että työkkärin henkilökunta oli lukenut Keskisuomalaisesta Jäppisen tehneen salaa töitä ja lakkauttanut tämän työttömyystuen.

“Siellä oli oikeasti joku, varmaan kahvitauolla, lukenut Keskisuomalaista ja huomannut jutun mun hissimaalauksesta. Tajunnut, että hahaa, eikös tämä Jaakko ole meidän listoilla. Ajatellut, että se tekee salaa töitä ja heittänyt mut pihalle. Lähdin työkkäriin heti kun sain sen kirjeen, koska olin ilmoittanut siitä duunista jo etukäteen. Työkkärin virkailija löysi merkinnän ilmoituksesta ja totesi ettei mitään ongelmaa ollut.”

“Varmistin vielä, että tuleehan tuet normaalisti. Virkailija vastasi, että siinä on pieni ongelma. Kun mut oli kerran heitetty pihalle niin jouduin jonon hännille. Edellä oli monta sataa keväällä valmistunutta opiskelijaa, joilla ei ollut töitä. Onneksi sain edes palkan Taidemuseolta. En tiedä mitä oisin muuten tehnyt sinä kesänä”, Jäppinen kertoo.

Tapauksen jälkeen Jaakko alkoi tosissaan miettiä alan vaihtoa.

“Mietin onko mun koko loppuelämä tätä samaa vääntöä. Harkitsin ihan vakavissani suurtalouskokiksi ryhtymistä, niitä hommia olisi ainakin riittänyt”, Jäppinen kertoo.

Turhautuneen taitelijanalun purkaessa ajatuksiaan tyttöystävälleen tämä lohdutti ja ehdotti, että Jaakko kouluttautuisi tatuoijaksi. Olihan koko elämänsä piirtäneellä Jaakolla vakaa käsi, hyvä silmä linjoille ja tämä oli ollut kiinnostunut tatuoinneista jo teinistä asti.

 

5. 44 Tattoo & Gallery

Jaakko Jäppinen sketsaa tatuointia 44 Tattoo & Galleryssä

 

“Mä olin miettinyt tatuoijan työtä jo ennen kuin lähdin Tampereelle opiskelemaan. En vaan tuntenut ketään alalta. Tyttöystävän rohkaisemana vuonna 2010 talvella hakeuduin oppipojaksi paikalliseen tatuointiliikkeeseen ja sillä tiellä olen edelleen.”

Parturikampaamo 40+:n entisissä tiloissa Yliopistonkatu 44:ssä toimii nyt kolmatta vuotta Jäppisen ja Antti Mäkisen yhteinen tatuointiliike 44 Tattoo & Gallery.

Ensimmäsen tatuointinsa uraansa aloitellut Jäppinen teki kuvanveistäjä äidilleen.

“Ei äiti olisi koskaan ottanut tatuointia, mutta kun oma poika teki, niin kai se oli vähän pakko. Tein sille sen oman veistoksen siluetin lapaan. Oli kuulema pidetty kovava mimminä luokkakokouksessa kun se näytti sitä muille.”

Tatuointimustetta 44 Tattoo & Galleryssä

 

Pitkä graffititausta näkyy Jäppisen tatuointityylissä.

“Mäkinen tekee old school -tyylisiä tatuointeja ja etenkin aluksi se vinoili mulle paljon kun yritin tehdä jotain vanhan koulun tyylistä. Kuulema se näytti aina jotenkin new schoolille, johtuen mun graffititaustasta.”

“Hiljalleen oon kehittynyt ja alkanut löytää oman tyylini. Tärkeintä mulle on kuitenkin, että tatuointi näyttää mun ja asiakkaan mielestä hyvälle, muulla ei ole niin väliä”, Jäppinen kertoo.

Työhönsä Jäppinen kertoo suhtautuvansa intohimoisesti, mutta se ei ole miehelle kaikki kaikessa.

“Kyllä tässä on sama juttu kun piisseissä: kun piirtää jotain ja se ei näytä hyvälle, kyllä sen tekee uusiksi. Välillä se turhauttaa, koska ensimmäinen versio voi olla jo tosi hyvä, eikä asiakas sitä pientä juttua koskaan huomaisi. Se voi olla joku yksi viiva puoli senttiä väärässä paikassa, mutta se on itselle tosi tärkeä, eikä voisi antaa anteeksi jos sen jättäisi korjaamatta”, Jäppinen kertoo.

Nyt mies on tyytyväinen elämäänsä ja yksi suuri tavoitekin on saavutettu ilman suurempia kompromisseja.

“Mä elätän itseni tekemällä tatuointeja ja nautin siitä. Pyrin kuitenkin tekemään rahallisesti mahdollisimman vähän työtä. Mulle työ on elämässä asia, jota teen nauttiakseni muusta elämästä. Ei niin päin, että eläisin työlle”, Jäppinen toteaa liikkeensä takaovella ennen kuin suuntaa viikonlopun viettoon.

Jaakko Jäppinen esittelee isnpiraatioseinäänsä 44 Tattoo & Galleryssä
Jaakon inspiraatioseinä

Ps. Jäppinen on nykyään myös Kulttuuriyhdistys TUFF!:n jäsen ja tehnyt osittain näiden sivujen, TUFF!:n klubijulisteiden sekä Panimo Hiisin TUFF!-oluen grafiikat.