Menu Close

Syyskuun musanosto

Tuffin uusi kuukausittainen Musanosto-sarja nostaa jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä esiin huomionarvoista jyväskyläläistä musiikkia.

Rekami – Lukot ft. Aina

Syyskuun lopun aurinkoisina päivinä päivänvalon näki monen lenkkeilijän lisäksi myös Rekamin Lukot-biisi, joka on viimeinen single ennen seuraavaa levyä. Megaboss Rekami, yksi Jyväskylän rap-kentän merkittävimmistä hahmoista, julkaisi hetki sitten Laastarit, liimat, teipit ja siteet -nimisen albumin Joniveljen kanssa, eikä kovin pitkä aika ole myöskään Pihlderbergistä, Rekamin timanttisesta tuottajalevystä. Lukot petaa suuria odotuksia tulevallekin levylle.

Lukot on musiikillisesti kaukana autenttisesta aitopää-meinigistä, jota on kuultu esimerkiksi Gettomasan Silmät-kappaleen tai Aren, Joosu J:n ja Rekamin Episodi-kappaleen biiteillä. Yhtä kaikki se saa kuitenkin pään nyökkäämään ja sormen painamaan play-nappulaa uudelleen ja uudelleen. Lukot on pehmeää, keinuvaa saundia, joka tuo mieleen loppukesän viimeiset päivät, jolloin elämää pysähdytään miettimään. Samplessa on käytetty Inga Sulinin Kesäyö-kappaletta, ja nimensä mukaisesti tunnelma liikkuukin hämärtyvissä ja lämpimissä öissä. Biisin tunnelmasta hehkuu jokin vanha ja tuttu, mutta samalla uusi, nykypäivän ihmiselle tuttu asetelma jumissa olemisesta. Lyriikoissa ollaan paikallaan lukkojen takana ja katsellaan, kun aallot piiskaavat rantaviivaa: asioita tapahtuu, mutta ne tapahtuvat kaukana ja itsestä erillään. Vaikka Rekami onkin itse kertonut kappaleen kertovan korona-ajan rajojen sulkemisesta, sen voi helposti tulkita myös kertovan nykymaailman hektisestä menosta yleisestikin.

Keinuva biitti, Rekamin pehmeät riimittelyt sekä esimerkiksi Toistuvista Yllätyksistä ja nykyään myös sooloilustaan tunnetun Ainan pehmeä ja aina niin kauniisti soiva ääni vie kuulijankin jonnekin kauemmas. Kokonaisuudessaan kappale on lempeä ja virkistävä, hämyisä tuulahdus, jota jää odottamaan uudelleen saapuvaksi. Lukot antaa toivoa tulevasta: ”avaimet löytyy kuhan ettii niit”.

Teksti: Alma Rinta-Pollari