Menu Close

Tammikuun musanosto

Tuffin kuukausittainen Musanosto-sarja nostaa jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä esiin huomionarvoista jyväskyläläistä musiikkia.

Bosswell – VAI NII ft. Hazard

Uusi vuosi lähti päräyttävästi käyntiin, kun paikallista räppimusiikkia tarjoiltiin innokkaille kuulijoille useamman kappaleen verran. Allekirjoittaneen haastavana tehtävänä oli valita joukosta se paras, ja pitkällisten pohdintojen jälkeen tapetille oli lopulta pakko nostaa paikallisen rap-yhtye Bosswellin ja helsinkiläisen räppärin Hazardin VAI NII. Bosswellista voi hyvällä omallatunnolla puhua ihan oikeana yhtyeenä, siis bändinä, jossa soitetaan ”oikeita soittimia” ja vielä lisäksi räpätään. Kokoonpanon ensimmäinen julkaisu on vuodelta 2019, ja tähän mennessä ulos on tullut yhden EP:n lisäksi yksittäisiä singlejä.

VAI NII jatkaa Bosswellin tanssittavaa ja omalaatuista linjaa, jossa yhdistyvät monet eri genret kuulijaystävällisellä tavalla. Kitarariffit ja syntikkasoundit yhdistyvät saumattomasti Jiipeen räppeihin, eikä huomiotta voi jättää myöskään vierailija Hazardin taiturointia. Kaiken sitoo yhteen koukuttava, läpi kappaleen toistuva teema, joka saa VAI NII:n jäämään mieleen ja tekee siitä samalla myös helposti lähestyttävän kappaleen.

Lyriikoissa liikutaan Kanyen itsetunnolla cooliuden ytimessä esimerkiksi klubeilla. Lappua ei laiteta luukulle ”niinku Viron Herkut”, vaan juhlimista jatketaan hyvällä asenteella ja porukalla aina tappiin saakka. Hazard kertoo olevansa ”fresh siit asti ku repus luki viel Dakine”, eikä tätä ole syytä epäillä: kappaletta kuunnellessa tanssijalkaa alkaa vipattaa siihen malliin, että klubeilemaan voisi tämän porukan kanssa mielellään lähteäkin.

Teksti: Alma Rinta-Pollari