Helteisen heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin jo neljännettoista Payback Jamit, joihin vuosittain kerääntyvät niin tanssijat, DJ:t, wraitterit kuin MC:tkin ympäri Suomea nauttimaan Jyväskylän kesästä. Kun aiemmin tapahtuman miljöönä on nähty muun muassa Lounaispuisto ja Jyväskylän keskustan alueet, tänä vuonna suunnattiinkin skeittikartanona tunnetulle Havumäki Ranchille Muurameen kaksipäiväisille festareille.
Laatujournalismin hengessä myös allekirjoittaneet Tuffin toimittajat päättivät lähteä paikan päälle katsastamaan meiningit. Hedonistisina rauhanrakastajina päätimme tehdä vain päivävisiitin alueelle, jotta yöksi päästäisiin taas kotiin kunnon yöunille. Kaikista eniten festarikokemuksesta saivat varmasti kuitenkin revittyä irti ne, jotka telttailivat ranchilla perjantaista sunnuntaihin. Vaan eipä meidänkään reissumme millään mittareilla laimea ollut.
Esimerkiksi lämpömittari huiteli kolmenkymmenen asteen lukemissa koko viikonlopun, ja näin myös lauantaina aamupäivästä, kun odottelimme festarikyytiä saapuvaksi Matkakeskukselle. Puhelimessa kyydiksi luvattiin harmaata kahdeksanpaikkaista Volkswagenia ja kun ujosti kuikuilimme parkkipaikalle saapuvia autoja, kaarsi eteemme tuossa tuokiossa tämä luvattu festaribussimainen ilmestys. Avonaisesta ikkunasta kajahti “PAYBACK JAAAAM?!”, paljettihattuinen, pilottilasien taakse kätkeytynyt kuskimme hymyili häikäisevästi, eikä kyydin laadusta voinut enää erehtyä. Ja ei muuta kuin kamat kyytiin, porukka penkeille ja tekno täysille – festaritunnelmaan pääsi heti ensimetreiltä lähtien.
Havumäki Ranch oli meille molemmille paikkana jo ennestään tuttu, joten tiesimme mitä odottaa: rentoa mökkitunnelmaa, joka kuitenkin mahdollistaa myös monenlaisia aktiviteetteja. Kyydistä jäimme pois ranchin kyltin luona, josta oli vielä hikinen nousu itse harjun päälle. Ei ihme, että paikka on talvella erinomainen lumilautailijoiden paratiisi – mäkiolosuhteet ovat huikeat. Saapuessamme paikalle tunnelma oli vielä jokseenkin uninen ja jengi heräili edellisyön rasituksista. Ranchille oli pysyvien ulko- ja sisäskeittipaikkojen lisäksi ilmestynyt teltta-alueita, leffakatsomoa, DJ-telttaa ja graffitiseinää. Päivän edetessä vaihtuvat DJ:t viihdyttivät kansaa jumalallisilla musiikkivalinnoillaan ja tanssiringit syttyivät ja sammuivat omaa tahtiaan skeittipoolin suojissa.
Toinen allekirjoittaneista huomasi myös muutaman tutun lonkkaajan ranchin pihalla ja tasapaino syyhyten kävi päivän mittaan testailemassa, miten tiukkaa mutkaa surfboardilla oikein saa syntymään. Kuumotus olemattomista suojavarusteista sai pysyttelemään poissa jyrkemmistä mäistä, mutta omalla lonkulla karttuneet taidot pitivät tyypin kaidalla tiellä eli jalat tiukasti kiinni laudassa. Skeittaamisen lisäksi pihalle syntyi aina silloin tällöin myös rinki futispallon kanssa temppuiluun, mutta tästä me allekirjoittaneet pysyimme kuitenkin suosiolla hieman kauempana.
Lauantaipäivän ensimmäinen varsinainen aikataulutettu ohjelma oli Jay Kowskin Suomi radalla -elokuva, jossa avattiin näkökulmia suomalaiseen graffititaiteeseen. Jälleen kerran voidaan todeta, että dokumentti on timanttista kamaa ja avaa hienosti graffitikulttuurin monimutkaisia ja ristiriitaisiakin koukeroita suomalaisesta vinkkelistä. Tunnelma pienessä, skeittidekein sisustetussa ladossa vaihteli naurun remakasta pohdiskeleviin nyökkäilyihin ja vieruskaverin kanssa vaihdettuihin pohdintoihin. Tuffin riveistäkin tuttu ohjaajamestari ei tällä kertaa päässyt itse paikalle, joten etäaikaa hyödyntäen lähetimme koko jengin videoterveiset hänelle. Puhtaasti journalistisista syistä päätimme käydä myös itse testaamassa graffitien tekemistä, johon saimmekin graffitiseinän luona maalaajiilta hyvää opastusta. Saimme lainata muutamaa kannua (myös alan sanasto otettiin heti haltuun) ja meille myös näytettiin, miten niitä ajetaan. Vaikka lopputuloksesta ei sinänsä jääne kerrottavaa jälkipolville, oli kokemus silti mielenkiintoinen – kun seuraavan kerran silmiin osuu katutaidetta, ymmärtää taas hieman paremmin sen, millainen määrä työtä ja taitoa siihen onkaan taiottu.
Suurin osa päivästä kului kuitenkin poolin reunalla istuen, erinomaisten DJ:iden musiikista nauttien ja tanssia katsellen. Payback Jamit olivat ehdottomasti hyvän musiikin bileet: vaihtuvat DJ:t, kuten HI7E HI7E, R2ISDJ2 ja Matti Watti pitivät huolen siitä, että lukuisat genret aina housesta afroon tulivat edustetuiksi. Ansioituneina musiikin kuuntelijoina visailimme keskenämme biisien sämpläyskohteita ja ylipäätään totesimme tyytyväisinä moneen kertaan, että kerrankin ollaan juhlissa joissa minkään biisin kohdalla ei tarvitse sulkea korvia vain selvitäkseen sen loppuun.
Festarikävijät saivat nauttia myös päivän toisesta aikataulutetusta ohjelmasta eli näytösbattleista, joissa breikkaajat ottivat toisistaan mittaa mutta varsinaista voittajaa ei kovista tekijöistä tarvinnut (onneksi) tällä kertaa valita. Kilpailut olivat hyvässä hengessä tehtyjä sekä ensisijaisesti yleisön viihdytykseksi tarkoitettuja. Vaikkemme itse tanssilattialle astuneetkaan, pelkästä pään nöykyttelystä tuli helteessä sen verran hiki, että kuuma sauna ja kylmä palju kuulostivat alkuillasta todella houkuttelevilta. Kylpemisen kruunasi pyhän kolminaisuuden muut elementit, kun löylyistä selvittyämme grilliin heitettiin parit vegemakkarat sekä huulille vietiin virkistävät janojuomat.
Festaripäivän kruunasi illan viimeinen varsinainen ohjelma, 11-henkinen afropop-yhtye Frankosun and the Familyn keikka, joka tanssitti festarikansaa puolen yön jälkeen. Bändi on julkaissut debyyttialbuminsa vasta viime vuonna, mutta kuulosti siltä kuin yhteissoittoa olisi harrastettu jo lukuisten levyjen verran. Yhtye hohti valkoisine pukuineen värikkäissä valoissaan ja valtasi villillä energiallaan koko yleisön eri suuntiin hytkyväksi massaksi. Hypnoottiset rytmit ja torvisektion meisinki jaksoivat helposti puristaa vielä viimeisetkin mehut osallistujista, eikä muutama hyttynen siellä täällä haitannut lainkaan, kun taputukset pystyi verhoamaan ihan vain omiksi tanssiliikkeikseen. Musiikki osui syvälle ytimeen ja kollektiivisen energian sykkiminen takasi, että samaa olisi voitu jatkaa vaikka koko yö. Keikan jälkeen olo olikin kuin tanssimaratonin käyneellä ja yleisöstä aisti euforisia huokauksia ja kiitollisia ilmeitä illan kruunauksesta.
Tiukan jammailun jälkeen saatiin nauttia vielä muutamasta DJ:n herkkupalasta poolissa tanssien, jonka jälkeen silmät alkoivatkin jo lupsua. Pikkutunneilla hattuaan vaihtanut kuski oli taas valmis kyyditsemishommiin, ja hyppäsimme pakun kyytiin kotiin palataksemme noin kahdelta yöllä. Tekno, horisontin oranssiksi värjäävä aamuaurinko ja raukea fiilis päättivät huikean festaripäivän, jonka kirsikka oli tietysti se, että nukkumaan pääsi sinne kuuluisaan omaan sänkyyn.
Teksti: Alma Rinta-Pollari & Jennika Lilja
Aiemmat jutut Payback Jameista: